Farmaseutti

Itsehoitolääkkeet verkkokaupassa

Itsehoitolääkkeiden myynti tuli mahdolliseksi verkkoapteekeissa jo helmikuun alussa, mutta varsinaista kauppaa on päästy käymään vasta aivan viime viikkoina.

maanantai 16. toukokuuta 2011

”Toisin kuin tavallisessa verkkokaupassa, verkkoapteekit joutuvat panostamaan erityisesti kaupankäyntiin liittyvään turvallisuuteen”, kertoo toimitusjohtaja Markku Korkiakoski Vilkas Groupista, joka on rakentanut 14 suomalaiselle apteekille yhteisen myynti- ja tuotehallintajärjestelmän.

”Kotimaisessa verkkoapteekissa ei tarvitse hengellään urheilla, vaan ostokset voi tehdä turvallisin mielin.”

Turvallisuuden takaamiseksi sähköisen kaupankäynnin asiantuntijatalo Vilkas Group on tehnyt mittavan määrän tietoturvatestauksia ja myös huomioinut tiukasti Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean asettamia edellytyksiä.

Itä-Suomen yliopiston apteekki on mukana Vilkas Groupin luomassa yhteisjärjestelmässä. Apteekin verkkopalvelun valikoimassa ovat nyt kaikki yleisimmät itsehoitolääkkeet.

”Itä-Suomen yliopiston apteekin verkkoapteekki aloitti toimintansa jo vuonna 2009, mutta tuolloin lainsäädäntö ei vielä mahdollistanut lääkkeiden myyntiä. Lainsäädännön muututtua aloitimme itsehoitolääkkeiden myynnin niin pian kuin se oli mahdollista”, kertoo verkkoapteekista vastaava proviisori Petri Kröger.

”Palvelu toimii verkossa yhtä korkeiden laatukriteerien mukaan kuin apteekissakin, eikä laillisten suomalaisten apteekkien verkkopalveluita käytettäessä tarvitse pelätä väärennettyjä lääkkeitä.”

”Tilauksia voi verkkoapteekissa tehdä ympäri vuorokauden ja tilauksen yhteydessä voi aina ilmoittaa, tarvitseeko lääkeneuvontaa vai ei. Jos asiakas ilmoittaa haluavansa neuvontaa, farmaseuttinen henkilökuntamme on yhteydessä asiakkaaseen ennen lääketilauksen lähettämistä. Lisäksi puhelinneuvontamme palvelee asiakkaita joka päivä klo 8-22”, kertoo Petri Kröger.

Verkkoapteekit parantavat osaltaan myös syrjäseutujen palvelutasoa, sillä sekä tilaus-toimitusprosessi että neuvonta voidaan hoitaa sähköisesti ja puhelimella ilman paikalle saapumista.

Seuraava askel verkkoapteekeille on tarjota reseptilääkkeiden tilaus sähköisen e-reseptin avulla. Korkiakoski arvioi palvelun tulevan Suomessakin käyttöön noin 1-2 vuoden sisään.

”Tällä hetkellä suurimmat haasteet ovat edelleen viranomaispuolella. Yksi ratkaistavista asioista on muun muassa Kela-korvausten hallinnointi verkkoapteekin kautta tilattavista reseptilääkkeistä”, sanoo Korkiakoski.

”Kysyntä e-reseptipalvelulle on jo olemassa, sillä pelkästään seniorit, palvelutalot ja kotihoidon piirissä toimivat hyötyisivät palvelusta suunnattomasti.”

Ehkä sinua kiinnostaa...