Somnox-robotti hoitaa univaikeuksia
© Somnox

Älytyyny tuudittaa höyhensaarille

Somnox on robottityyny, jonka avulla voi hoitaa univaikeuksia ilman että tarvitsee turvautua unilääkkeisiin.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017 teksti Peter Skovbjerg Jensen

 

Joka viides meistä kieriskelee sängyssä saamatta unta, ja tähän vaivaan Somnox lupaa helpotusta. joukkorahoituskampanjalla rahaa keräävä Somnox on pähkinänmallinen robottityyny, jonka tarkoitus on auttaa saamaan unen päästä kiinni.

Somnoxia ei panna pään alle tyynyksi, vaan se otetaan syliin kuin unikaveri. Somnox seuraa käyttäjänsä unta sekä hengitystä ja luo oman hengitysrytmin, jonka rauhalliseen tahtiin avulla bottia syleilevä käyttäjä sitten alkaa hengittää ja lopulta nukahtaa. Somnoxin saa myös ääntelemään paijaavasti ja heijastamaan rauhoittavaa valoa.

Somnoxin tekijöiden toiveena on, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei unilääkkeiden tarvitse olla perusratkaisu univaikeuksiin.

Katso alta Somnoxin esittelyvideo.

 

> Lue lisää uusista tekniikoista

Somnox-rahoituskampanja käynnissä

Somnoxin ovat kehittäneet Alankomaiden suurimman teknillisen korkeakoulun, Delftin teknillisen yliopiston opiskelijat.

Somnox on saanut hyvän vastaanoton, ja laitteelle on perustettu Kickstarter-joukkorahoituskampanja.

Kampanja on jo saavuttanut noin 100 000 euron tavoitteensa. Kampanja päättyy 15. joulukuuta.

Somnoxin Kickstarter-kampanjan edistymistä voi seurata Somnoxin sivuilla, joilla on myös runsaasti tietoa robottityynystä.

Somnoxien toimitusten kerrotaan alkavan heinäkuussa 2018.

KotiMikron avulla pysyt kartalla uusista tekniikoista ja älykkäistä ratkaisuista. Tartu tarjoukseen, niin saat 4 numeroa KotiMikroa ja tyylikkään bluetooth-kaiuttimen hintaan 21,90 euroa – säästät 58,90 euroa.

Ehkä sinua kiinnostaa...