Etäpäivä

Kansallinen etätyöpäivä haastaa joustaviin työtapoihin

Suomen ensimmäistä etätyöpäivää vietetään perjantaina 16. syyskuuta 2011. Työntekijöitä ja ammatinharjoittajia kannustetaan työskentelemään yhä useammin kotoa käsin tai joustavasti eri paikoista. Työnantajia rohkaistaan tarjoamaan työtekijöille mahdollisuus kokeilla etätyötä kansallisena etätyöpäivänä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Etätyöpäivä tähtää näkemysten ja asenteiden muutokseen sekä etätyön positiivisten vaikutusten tunnistamiseen. Etätyöpäivää vietetään Liikkujan viikolla, jolloin vietetetään myös autotonta päivää.

Etätyöskentelyllä on monia myönteisiä vaikutuksia: etätyö kasvattaa työhyvinvointia, suojelee ympäristöä, parantaa työntekijöiden elämänlaatua sekä lisää tuottavuutta vähentäen myös kustannuksia. Ensimmäisen kansallisen etätyöpäivän viralliset kumppanit ovat Suomen ympäristökeskus ja Microsoft Oy.

"Työelämä ja työn tekotavat ovat jo muuttuneet, mutta silti työn ja ihmisten arjen yhteensovittaminen on usein kankeaa. Etätyön avulla voidaan helpottaa ihmisten arkea. Se kannustaa myös uudenlaisiin kestävää taloutta ja luovuutta edistäviin työn tekemisen tapoihin. Etätyön yleistyminen kannustaisi etätyölinjausten tekemiseen työpaikoilla ja vaikuttaisi esimerkiksi asuinalueiden suunnitteluun", kampanjassa mukana oleva ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo.

Etätyöpäivä haastaa kaikki suomalaiset yritykset ja työntekijät mukaan etätyöpäivän viettoon. Etätyöpäivä-verkkosivuilla voi ilmoittaa etätyöpäivänä säästyneet työmatkakilometrit ja sivun laskuri ilmoittaa vähentyneiden hiilidioksidipäästöjen määrän. Sivustolta löytyy myös ohjeita ja työkaluja säännöllisen etätyön toteuttamiseen.

"Työ ja Terveys -tutkimuksen mukaan 15 prosenttia suomalaisesta työvoimasta tekee etätyötä, heistä lähes joka toinen tekee sitä viikoittain. Monipaikkainen ja liikkuva työtapa on lisääntynyt: työtä tehdään kotona, asiakkaan tai yhteistyökumppanin luona, kulkuvälineissä, kahviloissa ja julkisissa tiloissa", Työterveyslaitoksen erikoistutkija Virpi Ruohomäki sanoo.

”Etätyön tekemiseen tarvittava teknologia ja työvälineet ovat nyt niin kehittyneet, että työtä voi tehdä ajasta ja paikasta riippumatta. Työntekijä voi olla työssä ja tavoitettavissa, vaikka ei olisikaan fyysisesti toimistolla. Itse puhumme nykyään läsnätyöstä, sillä toimistosta pois oleminen ei tarkoita, ettei voisi olla läsnä palavereissa ja tehdä yhteistyötä kollegoidensa kanssa”, kertoo Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen.

Ehkä sinua kiinnostaa...