Vaikuta ja tee valinta ympäristön puolesta

SFS-Ympäristömerkintä käynnistää mittavan suorakampanjan, jolla etenkin yritysten ja julkisen sektorin ostajat haastetaan huomaamaan, kuinka paljon he käyttävät valtaa tehdessään hankintoja. EU-ympäristömerkkiä mainostavan Sinulla on valtaa -kampanjan tavoitteena on havahduttaa hankkijat tajuamaan, että heidän valintansa ohjaavat Suomessakin satoja miljardeja euroja – joko ympäristöystävälliseen tai ekologisesti kestämättömään suuntaan. Kampanjassa mainostettava Euroopan yhteinen EU-ympäristömerkki on lähes parinkymmenen vuoden iästään huolimatta melko tuntematon Suomessa, joten ympäristöministeriössäkin ollaan kampanjasta mielissään.

EU-ympäristömerkki on vuonna 1992 luotu EU-maiden yhteinen ympäristömerkki, jonka merkintää hoitaa kussakin maassa oma toimielin. Suomessa se on SFS-Ympäristömerkintä, joka toimii myös marraskuun alussa käynnistyneen kampanjan tilaajana. Kampanjan pääkohteena ovat yritysten ja julkisen sektorin hankkijat, sillä heidän hankintojensa osuus kaikkien Suomessa käytettävien tuotteiden ja palveluiden arvosta oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2007 peräti 72,1 % eli yli 250 miljardia euroa.

”Haluamme saada nämä ihmiset ymmärtämään, kuinka paljon valtaa he tietämättään käyttävät”, sanoo SFS-Ympäristömerkinnän asiantuntija Leena Nyqvist-Kuusola.

”Ympäristöasioihin liittyy monesti tunne siitä, että asioihin on vaikea vaikuttaa omilla, pienillä teoilla. Tilastokeskuksen luvut kertovat kuitenkin aivan muuta. Valitsemalla EU-ympäristömerkittyjä tuotteita hankkijat voivat vaikuttaa siihen, että valtaosa Suomessa käytettävistä tuotteista ja palveluista täyttää tiukat ympäristö-, laatu ja turvallisuuskriteerit koko elinkaarensa ajalta.”

Ympäristöministeriössä tieto kampanjasta on otettu ilolla vastaan. Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka pitää hankkijoiden roolia ympäristöasioissa merkittävänä.

”On loistavaa, että ympäristöasioita lähestytään myös tästä näkökulmasta. Hankkijoilla on paljon mahdollisuuksia tehdä valintoja ympäristön ja innovaatioiden puolesta. Julkinen sektori voisi vähentää 18 % kasvihuonekaasupäästöjä ja säästää noin prosentin verran euroja hankkimalla vihreämpiä vaihtoehtoja.”, Pokka muistuttaa.

Sinulla on valtaa -kampanja käynnistyi 1.11.2010. Hankkijoiden lisäksi myös yksityiset kuluttajat voivat ottaa osaa kampanjaan ja lähettää haasteita eteenpäin kampanjasivuston kautta osoitteessa www.kasvatakukka.fi.






Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

USEITA ETUJA!

Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.

Tilaa lehti nyt

Kotimikro
Luetuinta
Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietokoneen ostaja voi vertailla suorituskykyä ja hintaa, mutta vihreyttä vaativa kuluttaja joutuu näkemään enemmän vaivaa. Ympäristö­merkinnät ovat harvinaisia.

Lue lisää

Ekologinen laiteluokittelu

Ekologinen laiteluokittelu

Green IT -merkki kertoo, kuinka ympäristöystävällinen kyseinen Fujitsu Siemensin tuote on.

Lue lisää

Nolla wattia virransäästötilassa

Nolla wattia virransäästötilassa

Fujitsu Siemensin Scenicview-näyttö ei vie lainkaan sähköä, kun tietokone on sammutettu.

Lue lisää

Uusimpia
Sinulla on valtaa -kampanja

Sinulla on valtaa -kampanja

Hankkijoiden valinnat ohjaavat Suomessakin ympäristöystävälliseen tai ekologisesti kestämättömään suuntaan.

Lue lisää

Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietokoneen ostaja voi vertailla suorituskykyä ja hintaa, mutta vihreyttä vaativa kuluttaja joutuu näkemään enemmän vaivaa. Ympäristö­merkinnät ovat harvinaisia.

Lue lisää

Rullalle käärittävä näyttö

Rullalle käärittävä näyttö

HP ennustaa, että uutta taipuisaa näyttöä käytetään tulevaisuudessa elektronisissa kirjoissa ja sanomalehdissä. Näytön edullinen valmistus näkyisi jatkossa myös monien laitteiden hinnoissa.

Lue lisää

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.

Luo tili täällä