Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietokoneen ostaja voi vertailla suorituskykyä ja hintaa, mutta vihreyttä vaativa kuluttaja joutuu näkemään enemmän vaivaa. Ympäristö­merkinnät ovat yhä harvinaisia pc-laitteissa.

Valistunut kuluttaja on jo vaihtanut vanhat hehkulamput energiansäästölamppuihin säästääkseen ympäristöä ja pienentääkseen sähkölaskua. Tietotekniikkaa hankittaessa vihreä valinta vaatii hieman enemmän vaivannäköä, sillä tietokoneilla ei vielä toistaiseksi ole kodinkoneista tuttuja energialuokituksia. Harvinainen ympäristömerkki Käytössä on kuitenkin muutamia ympäristöystävällisyydestä kertovia merkintöjä, kuten pohjoismainen Joutsenmerkki sekä Euroopan unionin ympäristömerkki eli EU-kukka. Molempien merkkien vaatimuksissa on huomioitu energiankulutuksen lisäksi tuotteen koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset.


Joutsenmerkinnällä varustetut tietokoneet ovat jääneet Suomessa harvinaisiksi, sillä merkki on myönnetty vain kahdelle Fujitsu Siemensin pöytäkonemallille. Sama valmistaja on esitellyt myös ensimmäiset pc-mallit, jotka eivät kuluta valmiustilassa lainkaan sähköä. Ympäristömerkintöjen odotetaan yleistyvän lähivuosina myös tietotekniikan kohdalla. Siihen saakka tietokoneen ostaja joutuu selvittelemään laitteiden sähkönkulutusta omatoimisesti.


Merkittäviä eroja löytyy esimerkiksi pöytäkoneiden ja kannettavien väliltä. Vanhan pöytäkoneen vaihtaminen vähävirtaiseen kannettavaan saattaa pudottaa sähkönkulutusta jopa 90 prosenttia. Käyttöikää päivittämällä Käyttöiän aikana kertyvän energiankulutuksen osuus tietokoneen koko elinkaaren ympäristövaikutuksista vaihtelee käyttömäärän mukaan. Tyypillisellä kotitietokoneella kulutuksen on arvioitu olevan noin kaksinkertainen laitteen valmistukseen käytettyyn energiaan nähden. Monilla muilla kodinkoneilla käytönaikainen kulutus muodostaa valtaosan laitteen koko ympäristökuormituksesta. Tietokoneen hankinnassa kannattaakin huomioida laajennus- ja päivitysmahdollisuudet. Pitkä käyttöikä auttaa osaltaan pienentämään kokonaisvaikutuksia.


Sähköromu kierrätykseen
Sähkö- ja elektroniikkaromua arvellaan kertyvän koko maailmassa noin 20-50 miljoonaa tonnia joka vuosi. EU-maissa elektroniikkajätettä syntyy vuosittain 8,7 miljoonaa tonnia, josta vain neljäsosa päätyy kierrätykseen. Suomessa romua arvioidaan syntyvän noin 100 000 tonnia vuodessa.


Hyödyllisiä nettiosoitteita
Lisätietoja energian säästämisestä ja sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyksestä löytyy esimerkiksi Motivalta, Kierrätys.infosta ja Nuukuusviikko-sivustolta (ks. oheiset ulkoiset linkit).

Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

USEITA ETUJA!

Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.

Tilaa lehti nyt

Kotimikro
Luetuinta
Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietokoneen ostaja voi vertailla suorituskykyä ja hintaa, mutta vihreyttä vaativa kuluttaja joutuu näkemään enemmän vaivaa. Ympäristö­merkinnät ovat harvinaisia.

Lue lisää

Ekologinen laiteluokittelu

Ekologinen laiteluokittelu

Green IT -merkki kertoo, kuinka ympäristöystävällinen kyseinen Fujitsu Siemensin tuote on.

Lue lisää

Nolla wattia virransäästötilassa

Nolla wattia virransäästötilassa

Fujitsu Siemensin Scenicview-näyttö ei vie lainkaan sähköä, kun tietokone on sammutettu.

Lue lisää

Uusimpia
Sinulla on valtaa -kampanja

Sinulla on valtaa -kampanja

Hankkijoiden valinnat ohjaavat Suomessakin ympäristöystävälliseen tai ekologisesti kestämättömään suuntaan.

Lue lisää

Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietotekniikka vihertyy hitaasti

Tietokoneen ostaja voi vertailla suorituskykyä ja hintaa, mutta vihreyttä vaativa kuluttaja joutuu näkemään enemmän vaivaa. Ympäristö­merkinnät ovat harvinaisia.

Lue lisää

Rullalle käärittävä näyttö

Rullalle käärittävä näyttö

HP ennustaa, että uutta taipuisaa näyttöä käytetään tulevaisuudessa elektronisissa kirjoissa ja sanomalehdissä. Näytön edullinen valmistus näkyisi jatkossa myös monien laitteiden hinnoissa.

Lue lisää

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.

Luo tili täällä