Käyttäjä voi valita sopivan navigaattorin kaikkiaan kymmenen uuden laitteen joukosta. Ensimmäiset mallit ovat saatavissa kaupoista syyskuussa. Uutuuslaitteet on varustettu Navigon Flow -navigointiohjelmistolla, jota on kehitetty kaksi vuotta.
Uutuudet on ryhmitelty kolmeen mallisarjaan. Kaikissa 42-sarjan laitteissa on 4,3 tuuman näyttö. 72- ja 92-sarjan navigaattoreissa on viiden tuuman näyttö. Lisäksi 92-sarjan malleissa on kapasitiivinen lasinäyttö, mikä tekee kuvaruudun erityisen herkäksi navigointiohjelmiston ohjailemiseksi liikkeillä. Kuten aiemminkin, Easy-, Plus- ja Premium-päätteet kertovat mallin eri ominaisuuksista kussakin laitesarjassa. Sana ”Live” mallin nimessä viittaa siihen, että laitteessa on lisäksi reaaliaikaiset palvelut, kuten ”NAVIGON Traffic Live” ja ”Google Local Search”.
Kussakin sarjassa löytyy laitevaihtoehto, joka parhaiten vastaa käyttäjän tarpeita.
”Vertailtavuuden mahdollistamiseksi olemme suunnitelleet joukon ominaisuuksia eri laitesarjoissa johdonmukaiseksi”, Navigonin tuotelinjajohtaja Jörn Watzke kertoo.
”Esimerkiksi valitsemalla Plus-valikoiman ominaisuudet, saa aina samat toiminnot, on sitten kyse 42-sarjasta tai 92-sarjasta.”
Easy-laitteet tarjoavat kaikki perustoiminnot aktiivisesta kaista-avustimesta 23 maan karttoihin. Plus-mallit sisältävät lisäksi 44 maan kartat ja ”Text-to-Speech” -äänitoiminnon. Preimum-laitteet lisäominaisuuksiin kuuluu myös ”Navteq Traffic” -tiedot ja ”Kädet vapaana” -toiminto bluetoothin avulla. ”72 Plus Live” -malli sisältää myös kaksi reaaliaikaista Live-palvelua ja ”92 Premium Live” vastaavasti kuusi.
Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.
Samsung on julkistanut uuden tablet-laitteen, Galaxy Tabin, joka on älypuhelimen ja kannettavan tietokoneen yhdistelmä.
Sony Cyber-shot HX5 on 10,2 megapikselin kompakti kamera, jossa on 10-kertainen optinen zoom. Kamera tallentaa 1920 x 1080i -teräväpiirtovideota avchd-tiedostomuodossa.
Suomalaisilla ei mennyt oikein putkeen tosimaailman lätkäkentillä, mutta syksyllä meillä on taas mahdollista hakea lohtua virtuaalikaukalossa.
Ubuntu 12.04 LTS on varustettu uudella ulkoasulla ja kattavalla pilvivalmiudella. Lisäksi järjestelmään luvataan viiden vuoden ilmaiset päivitykset.
Maailman ensimmäistä valokuvauspäivää vietetään tiistaina 15.5.2012. Tapahtumaan voi osallistua kuka vain valokuvaamalla omaa arkeaan.
Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.