Stuxnet löydettiin kesällä, jolloin se oli jo ehtinyt levitä useisiin maihin. Osa sen hyödyntämistä haavoittuvuuksista on edelleen korjaamatta. Spekulaatio haittaohjelman varsinaisesta kohteesta jatkuu edelleen.
Internet aktivismin välineenä
Internetiä on pyritty käyttämään poliittisen vaikuttamisen välineenä myös laittomin keinoin. Vuoden 2010 aikana useiden poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden verkkosivustojen sisältöä muutettiin ilman lupaa. WikiLeaks-sivustoon liittyvä kohu on aktivoinut ihmisiä hyödyntämään palvelunestohyökkäyksiä mielipiteen ilmaisun ja kansalaistottelemattomuuden välineenä. Hyökkäyksiä on käynnistetty sekä WikiLeaksin puolesta että sitä vastaan.
Kansainvälinen yhteistyö on turvallisemman verkon edellytys
Vuoden mittaan saavutettiin hyviä tuloksia verkon tietoturvaa vaarantavan sisällön torjunnassa viranomaisten, tietoturvayhteisön ja teleoperaattorien välisen joustavan yhteistyön tuloksena. Myös laitteistojen ja ohjelmistojen haavoittuvuuksien hallitseminen on mahdollista vain tietoturvatutkijoiden ja valmistajien välisen yhteistyön avulla. Viranomaisten ja tietoturvatoimijoiden välisen yhteistyön tulee toimia myös valtakuntien rajojen yli. Verkostomaisesta toiminnasta onkin saatu rohkaisevia kokemuksia.
CERT-FI julkaisee neljännesvuosittain tietoturvakatsauksen, jossa tarkastellaan merkittävimpiä tietoturvallisuuden uhkatekijöitä. Katsausten tavoitteena on auttaa yrityksiä ja yhteisöjä parantamaan tietoturvallisuusriskien hallintaa. CERT-FI:n tietoturvallisuuden vuosikatsaus 2010 on luettavissa CERT-FI:n internetsivuilta.
Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.
Tietokonevalmistaja Acer on tuonut myyntiin kaksi uutta kannettavaa tietokonemallia, jotka on tehty ilman pvc-muovia ja terveydelle haitallisia bromattuja palonestoaineita.
Uskomattomat tarinat tietojen palauttamisesta osoittavat, ettei tietojen menetyksiltä voi aina välttyä, mutta menetys ei välttämättä ole lopullinen.
Kingston DataTraveler Locker -uutuustikut estävät ulkopuolisia pääsemästä tikussa oleviin tietoihin käsiksi
Uskomattomat tarinat tietojen palauttamisesta osoittavat, ettei tietojen menetyksiltä voi aina välttyä, mutta menetys ei välttämättä ole lopullinen.
Kahdeksatta Tietoturvapäivää vietetään Suomessa ja yli 60 muussa maassa tiistaina 8. helmikuuta 2011. Suomessa koko viikko 6 on Tietoturvaviikko. Vuoden 2011 teemana on yksityisyys internetissä ja sosiaalisen median hyödyt ja riskit.
Vuoden 2010 merkittävin tietoturvailmiö oli CERT-FI:n mukaan Stuxnet-haittaohjelma. Stuxnetia on useissa lähteissä luonnehdittu tähän mennessä tunnetuista haittaohjelmista teknisesti edistyneimmäksi. Merkille pantavaa oli haittaohjelman kyky käyttää hyväksi useita aiemmin tuntemattomia ohjelmistohaavoittuvuuksia. Tiedot ilmenevät Viestintäviraston vuosikatsauksesta.
Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.