Ukkonen rikkoo sähköisiä ja verkkoon liitettyjä laitteita silloin, kun salama aiheuttaa ylijännitteen sähkö- tai puhelinverkkoon. Erityisen herkkiä jännitevaihteluille ovat elektroniset laitteet, kuten tietokoneet, modeemit ja digiboksit. Myös esimerkiksi televisiot ovat vaarassa rikkoutua, jos niiden johdot ovat seinässä ukkosella.
”Ylijännite voi tulla esimerkiksi tietokoneisiin ja fakseihin puhelin- tai sähköverkon kautta. Televisiot ja digiboksit voivat puolestaan saada tärskyn antennin tai sähköverkon kautta. Siksi virran katkaiseminen laitteista ei riitä, vaan ne on irrotettava seinästä kokonaan ukkosen ajaksi", korvausasiantuntija Seija Tuomela If Vahinkovakuutusyhtiöstä muistuttaa.
Pistorasiaan sijoitettava ylijännitesuoja voi estää laitteen rikkoutumisen ukkosella, ja siksi niitä suositellaan niin koteihin kuin yrityksiin. Ylijännitesuojia hankkiessa on kuitenkin hyvä tarkistaa, että ne ovat omiin pistorasioihin sopivia. Tiedostot kannattaa varmuuskopioida säännöllisin väliajoin, sillä tietokoneen rikkoutuessa tiedostot useimmiten kärsivät tai katoavat. Tavalliset kotivakuutukset eivät normaalisti kata kadonneita tai rikkoutuneita tiedostoja.
Ukkosen aiheuttamia tulipaloja ja ylijännitevahinkoja korvataan kotivakuutuksesta ja yritysvakuutuksesta.
”Kotivakuutukseen kannattaa valita vähintään sellainen laajuustaso, josta korvataan esimerkiksi television rikkoutuminen ukkosen seurauksena”, Seija Tuomela lisää.
Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.
Samsung on julkistanut uuden tablet-laitteen, Galaxy Tabin, joka on älypuhelimen ja kannettavan tietokoneen yhdistelmä.
Sony Cyber-shot HX5 on 10,2 megapikselin kompakti kamera, jossa on 10-kertainen optinen zoom. Kamera tallentaa 1920 x 1080i -teräväpiirtovideota avchd-tiedostomuodossa.
Suomalaisilla ei mennyt oikein putkeen tosimaailman lätkäkentillä, mutta syksyllä meillä on taas mahdollista hakea lohtua virtuaalikaukalossa.
Ubuntu 12.04 LTS on varustettu uudella ulkoasulla ja kattavalla pilvivalmiudella. Lisäksi järjestelmään luvataan viiden vuoden ilmaiset päivitykset.
Maailman ensimmäistä valokuvauspäivää vietetään tiistaina 15.5.2012. Tapahtumaan voi osallistua kuka vain valokuvaamalla omaa arkeaan.
Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.