Saittivaras muistuttaa verkon vaaroista

Tietoturvayhtiö Symantec muistuttaa ihmisiä verkon vaaroista erilaisella ja humoristisella kampanjalla. Animoitu Saittivaras herättää verkossa liikkujan miettimään omaa tietoturvaansa.

Saittivaras käärii sivun rullalle, laittaa sen säkkiinsä ja häipyy.


Verkkorikollisuus on viime vuosina muuttunut yhä enemmän kohti järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka tavoitteena on ansaita rahaa sivullisten kustannuksella. Symantecin Norton-tietoturvaohjelma muistuttaa ihmisiä verkon vaaroista poikkeuksellisella ja humoristisella kampanjalla. Tavoitteena on herätellä ihmisiä verkon vaaroihin ja muistuttaa, että tietoturvasta huolehtiminen on nykypäivänä tärkeää.

Symantec on yhteistyössä Mainostoimisto Staart Oy:n kanssa rakentanut fiktiivisen Saittivaras-hahmon, joka "varastaa" verkkosivuja. Animoitu Saittivaras käärii verkkosivun rullalle, laittaa sen säkkiin ja häipyy paikalta. Saittivaras.fi -sivustolta kävijä voi lähettää Saittivarkaan varastamaan myös ystävälle tutun verkkosivuston ja näin levittää sanomaa verkon vaaroista.

Kampanja on levinnyt ihmiseltä toiselle, ilman ostettua mainontaa. Ensimmäisen kahden viikon ajanjaksolla sivustolla oli kävijöitä yli 25 000.

"Saittivarkaan kuvitteellinen varkaus herättää jokaisen verkossa liikkujan miettimään ovatko omat tietoturva-asiat kunnossa", kommentoi Symantecin Norton-tuotteiden markkinoinnista vastaava Eeva Luoto.

"Toteutus on siis ollut varsin onnistunut, kuten jo alkuun aavistelimme. Staart esitti idean kampanjasta meille täällä Suomessa ja lähdimme innolla mukaan pilottimaana. Onnistunut kampanjakonsepti on herättänyt kiinnostusta muissa maayhtiöissä, joihin sitä tullaan mitä todennäköisimmin lokalisoimaan."

"Suurin vaara verkossa tällä hetkellä on luottokorttitietojen ja identiteettien varkaudet, joista voi koitua uhrille merkittävää taloudellista vahinkoa. Tämän vuoksi on yhä tärkeämpää huolehtia oman identiteetin, henkilötietojen ja tärkeiden tiedostojen suojaamisesta verkossa liikuttaessa", Symantecin Norton-tuotteiden myyntipäällikkö Ville Ahtiainen kertoo.



Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

USEITA ETUJA!

Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.

Tilaa lehti nyt

Kotimikro
Luetuinta
Näyttö ja pc samassa paketissa

Näyttö ja pc samassa paketissa

Asuksen pyrkimys mahdollisimman

Lue lisää

Tablet-pc Android-järjestelmällä

Tablet-pc Android-järjestelmällä

Samsung on julkistanut uuden tablet-laitteen, Galaxy Tabin, joka on älypuhelimen ja kannettavan tietokoneen yhdistelmä.

Lue lisää

Älykkäitä panoraamakuvia

Älykkäitä panoraamakuvia

Sony Cyber-shot HX5 on 10,2 megapikselin kompakti kamera, jossa on 10-kertainen optinen zoom. Kamera tallentaa 1920 x 1080i -teräväpiirtovideota avchd-tiedostomuodossa.

Lue lisää

Uusimpia
NHL 13 mullistaa virtuaalilätkän

NHL 13 mullistaa virtuaalilätkän

Suomalaisilla ei mennyt oikein putkeen tosimaailman lätkäkentillä, mutta syksyllä meillä on taas mahdollista hakea lohtua virtuaalikaukalossa.

Lue lisää

Uusi uljaampi Ubuntu

Uusi uljaampi Ubuntu

Ubuntu 12.04 LTS on varustettu uudella ulkoasulla ja kattavalla pilvivalmiudella. Lisäksi järjestelmään luvataan viiden vuoden ilmaiset päivitykset.

Lue lisää

Valokuvaa päiväsi

Valokuvaa päiväsi

Maailman ensimmäistä valokuvauspäivää vietetään tiistaina 15.5.2012. Tapahtumaan voi osallistua kuka vain valokuvaamalla omaa arkeaan.

Lue lisää

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.

Luo tili täällä