Piakkoin EU:n alueella lentokoneissakin raikuvat soittoäänet, ja matkustajat pääsevät osallisiksi toistensa yksityisasioista:. Euroopan komissio on päättänyt, että eurooppalaiset lentoyhtiöt, joilla on kotimaansa viranomaisten lupa matkapuhelinten käyttöön lennon aikana, voivat sallia puhelut myös muiden EU-maiden ilmatilassa.
Edellytyksenä on, että lentokonetyypillä on lentoturvallisuusviranomaisten hyväksyntä matkapuhelinten käyttöön lennolla. Puhelin pitää kuitenkin edelleen pitää kiinni nousun ja laskun aikana: tekstailemaan ja soittelemaan saa ryhtyä aikaisintaan kolmen kilometrin korkeudessa.
Lennolla soitetut puhelut ovat aina ulkomaanpuheluja, ja ne toteutetaan satelliittiyhteyden kautta. Sekä soittaminen että puhelun vastaanottaminen maksaa.
Puhelut kotimaassaan sallivat RyanAir, Air France ja British Midland Airways ovat hyvillään päätöksestä. Sen sijaan saksalainen Lufthansa viittaa tutkimukseen, jonka mukaan monet matkustajista haluaisivat lentokoneiden pysyvän kännykkävapaana vyöhykkeenä. Lufthansa panostaisi mieluummin nettiyhteyteen lennolla, kertoo EU:n uutissivusto EUobserver.com.
Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.
Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.
Nokia N97 -älypuhelimessa on 3,5 tuuman kallistuva kosketusnäyttö, jonka kuvasuhde on 16:9.
Euroopan komissio on päättänyt, että Euroopan ilmatilassa saa lähitulevaisuudessa puhua kännykkään.
Samsung Galaxy S on neljän tuuman kosketusnäytöllä varustettu puhelin
Nokia N97 -älypuhelimessa on 3,5 tuuman kallistuva kosketusnäyttö, jonka kuvasuhde on 16:9.