NHL 12 -peli julkaistaan Suomessa 8. syyskuuta Xbox 360- ja PlayStation 3 -konsoleille. Pelistä tulee perusversion lisäksi saataville NHL 12 Kultaversio, jota painetaan rajoitettu määrä. NHL 12 Kultaversio tulee saataville yksilöllisesti numeroituna erikoiseränä – numerointi ykkösestä eteenpäin. NHL 12 Kultaversio on ennakkotilattavissa Anttilan, Kodin Ykkösen, NetAnttilan ja K-citymarketin myymälöistä kautta maan. Tuotteen suositushinta on sama sekä Kultaversiolle että perusversiolle.
”Jääkiekon MM-finaalien voitto oli vuoden mahtavin tapahtuma. Kultaa tuli ja lisää on luvassa – NHL 12 Kultaversion muodossa”, myyntipäällikkö Niklas Wikblad Electronic Artsilta henkäisee. ”On todella upeaa tarjota NHL-faneille tällaista herkkua.”
Electronic Arts ja Anttila järjestävät NHL 12 Yömyyntitapahtuman 7. syyskuuta 2011 alkaen klo 18.00 Kampin Anttilassa (Kampin kauppakeskus, Helsinki). Tapahtumassa pääsee pelaamaan 8. syyskuuta julkaistavaa peliä – ja ostamaan sen itselleen heti kun vuorokausi vaihtuu. Pelimyynti starttaa klo 00:00. Ensimmäisille 500 ostajalle on tiedossa erityisherkkua, sillä Kampin Anttilalle on varattu yksilöllisesti numeroitujen NHL 12 Kultaversioiden numerot 1–500.
Ohjelma:
18:00 NHL 12 –peli pelattavissa Kampin Anttilassa
19:00 Ilmoittautuminen NHL 12 -turnaukseen
20:00 NHL 12 –turnaus alkaa
22:00 NHL 12 –finaalipelit
00:00 Yömyynti alkaa
”Lätkäfaneilla kautta maan on mahtava tilaisuus hankkia keräilyharvinaisuudeksi nouseva NHL 12 Kultaversio joko ennakkotilaamalla tai varmistamalla itselleen eturivin paikan NHL 12 -yömyyntitapahtumassa”, ostaja Antti Paakki KCM-Anttilasta kertoo. ”Alkupään numeroituja pelejä halajavien kannattaa buukata kalenteristaan 7. syyskuuta, sillä ensimmäisenä jonossa oleva saa numeron 1, seuraava 2 jne. Paikalle kannattaa tulla ajoissa!”
”NHL 12 Yömyyntitapahtumasta tulee mahtava! Kiinnostus Kultaversioon on ollut huikea ja kyselyjä tulee ulkomaita myöten. NHL 12 peliä on myyty tähän mennessä jo neljä kertaa enemmän kuin viime vuonna”
Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.
Samsung on julkistanut uuden tablet-laitteen, Galaxy Tabin, joka on älypuhelimen ja kannettavan tietokoneen yhdistelmä.
Sony Cyber-shot HX5 on 10,2 megapikselin kompakti kamera, jossa on 10-kertainen optinen zoom. Kamera tallentaa 1920 x 1080i -teräväpiirtovideota avchd-tiedostomuodossa.
Suomalaisilla ei mennyt oikein putkeen tosimaailman lätkäkentillä, mutta syksyllä meillä on taas mahdollista hakea lohtua virtuaalikaukalossa.
Ubuntu 12.04 LTS on varustettu uudella ulkoasulla ja kattavalla pilvivalmiudella. Lisäksi järjestelmään luvataan viiden vuoden ilmaiset päivitykset.
Maailman ensimmäistä valokuvauspäivää vietetään tiistaina 15.5.2012. Tapahtumaan voi osallistua kuka vain valokuvaamalla omaa arkeaan.
Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.