Saksalainen Loewe on julkistanut mediakeskuksen, jonka avulla musiikkia voi suoratoistaa langattomasti stereolaitteistolla ja televisiolla. Laite mahdollistaa myös nettiradioiden kuuntelun sekä cd- ja dvd-levyjen toistamisen.
Mediakeskuksessa on tyylikäs värinäyttö, ja mukana tulevassa kaukosäätimessä on oled-näyttö, josta näkee esimerkiksi levyjen kansikuvan. Laitteesta on julkaistu kaksi eri mallia. Kampanjamallissa on kaksi raid-tuettua 160 gigatavun kiintolevyä sekä blu-ray-soitin.
Tarjous Tarttuessasi tähän kirjaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä nopeampaa tietokonetta. Kirjan mukana tulee kattava ohjelma Magix PC Check & Tuning 2011. Ohjelman arvo on 30 euroa.
Tarttuessasi tähän kirjaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä nopeampaa tietokonetta. Kirjan mukana tulee kattava ohjelma Magix PC Check & Tuning 2011. Ohjelman arvo on 30 euroa.
Jos kiintolevysi ei pysy vauhdissa mukana, kun muokkaat suuria videotiedostoja tai pelaat raskaita 3d-pelejä, sinun kannattaa harkita päivittämistä uuteen VelociRaptor-kiintolevyyn
Iomega Home Media Network Hard Drive -levyn avulla voidaan jakaa dokumentteja, kuvia, musiikkia ja videoita kodin tietokoneiden, pelikonsoleiden ja tv:n välillä.
Verbatim MediaStation Pro liitetään langattomasti verkkoon ja hdmi-kaapelilla televisioon. Laite toistaa lukuisia mediatiedostoja, ja sillä voi kuunnella nettiradiota.
Paksuimmillaankin vain 16 millimetrin ja 1,1 kilon ultrabookin levyasemana on ssd-asema, joka myös tukee koneen nopeaa käynnistymistä.
Sarjakuvasankari Flash Gordonilta nimensä saanut Gordon on maailman ensimmäinen supertietokone, joka käyttää flash-pohjaisia ssd-asemia.
Garmin Approach G3 on etäisyysmittari, tai golfkielellä mieluummin rangefinder. Kyseessä on laite, joka nimensä mukaisesti kertoo, kuinka monta metriä on matkaa reikään siitä paikasta, jossa parhaillaan olet pallosi kanssa.