Ion Profile LP

Ion Profile LP on riisuttu levysoitin, joka voidaan stereoiden phonoliitännän lisäksi yhdistää myös tietokoneen usb-liitäntään musiikin siirtämiseksi levyiltä digitaalisen muotoon.

Hinta:

129,00 eur
Tarkista hinnat

Meidän luokituksemme:

Lukijoiden luokitus:

 

Kun pc ja levysoitin on yhdistetty, tietokone rekisteröi sen automaattisesti ja levysoittimen mukana tuleva tallennusohjelma huolehtii lopusta. Ohjelman käyttö edellyttää kuitenkin myös Itunesin asennusta, sillä musiikkitiedostojen laatu riippuu Itunesin asetuksista. Tilannetta mutkistaa vielä se, ettei äänen tasoa voi säätää tallennusohjelmasta  vaan siihen on käytettävä Windowsin ääniasetuksia.

Ohjelma jakaa tallennetun musiikin tiedostoiksi kappaleiden välillä olevien taukojen perusteella. Ongelmia syntyy, jos kappale itsessään sisältää taukoja. Ohjelma ei myöskään osaa siistiä tiedostojen alkuun ja loppuun jäävää rahinaa pois. Se on tehtävä pakettiin kuuluvalla Audacity-ohjelmalla, joka vaatii aika tavalla perehtymistä. Tiedostot on myös nimettävä käsin, sillä ohjelmisto ei osaa hakea tietoja netistä. Tallenteet kuulostavat häviöttömissäkin formaateissa latteilta. Lisäksi levysoitin nappaa mukaan taustahälyä.

Fakta

Levysoitin on tekniseltä laadultaan kehnonpuoleinen ja ohjelmisto sisältää vain perustoiminnot.

  • Helppokäyttöinen

  • Edullinen

  • Kehno ohjelmisto

  • Sävyttömät tallennukset

  • Riippuvainen Itunesista

Ulkoiset linkit
Lue lisää

Lisää puhtia pc:lle

Tarjous Tarttuessasi tähän kirjaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä nopeampaa tietokonetta. Kirjan mukana tulee kattava ohjelma Magix PC Check & Tuning 2011. Ohjelman arvo on 30 euroa.

Lue lisää:

Lisää puhtia pc:lle
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Lisää puhtia pc:lle

Tarttuessasi tähän kirjaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä nopeampaa tietokonetta. Kirjan mukana tulee kattava ohjelma Magix PC Check & Tuning 2011. Ohjelman arvo on 30 euroa.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

Kotimikro
Luetuinta
Hiirivammat ovat totta

Hiirivammat ovat totta

Asiantuntijat ovat viime vuosina kiistelleet siitä, kuinka aitoja hiirivammat ovat. Nyt ruotsalaistutkija on selvittänyt, että vammat ovat todellisia.

Lue lisää

Kiinnitä hiiri kannettavan kanteen

Kiinnitä hiiri kannettavan kanteen

Logitech V550 Nano Cordless Laser Mouse voidaan kiinnittää kannettavaan kuljetuksen ajaksi, ja samalla hiiri sammuu automaattisesti.

Lue lisää

Koko perheen varasto

Koko perheen varasto

Verkkokiintolevyn asentaminen kotiin oli aiemmin pitkä ja hankala prosessi, mutta nykyisin se on saatu helpoksi.

Lue lisää

Uusimpia
Kaikkien aikojen ohuin Toshiba

Kaikkien aikojen ohuin Toshiba

Paksuimmillaankin vain 16 millimetrin ja 1,1 kilon ultrabookin levyasemana on ssd-asema, joka myös tukee koneen nopeaa käynnistymistä.

Lue lisää

SSD-pohjainen supertietokone

SSD-pohjainen supertietokone

Sarjakuvasankari Flash Gordonilta nimensä saanut Gordon on maailman ensimmäinen supertietokone, joka käyttää flash-pohjaisia ssd-asemia.

Lue lisää

Innokkaan golffarin gps

Innokkaan golffarin gps

Garmin Approach G3 on etäisyysmittari, tai golfkielellä mieluummin rangefinder. Kyseessä on laite, joka nimensä mukaisesti kertoo, kuinka monta metriä on matkaa reikään siitä paikasta, jossa parhaillaan olet pallosi kanssa.

Lue lisää