Valkoisena ja mustana myytävä laite ei ole kovinkaan paljon dvd-asemaa suurempi. Laitteeseen on saatu kuitenkin mahtumaan monipuoliset liitännät, muistikortinlukija ja tallentava dvd-asema. Varustukseen kuuluu myös hiiri ja näppäimistö.
Asus EeeBox EB1501 asennetaan vinosti jalustaan, jolloin liitännät ovat käden ulottuvilla. Liitännät on sijoitettu muutenkin järkevästi niin, että päivittäin tarvittavat löytyvät laitteen etupaneelista ja jatkuvasti kytkettynä olevat liitännät ovat takapaneelissa.
Laite kytketään näyttöön vga- tai hdmi-kaapelilla. Virtalähde on ulkoinen ja samankaltainen kuin kannettavissa tietokoneissa. Virrankulutus on alhainen eikä laite kehitä paljoakaan lämpöä. Kotelossa oleva pieni tuuletin pyörii kuitenkin jatkuvasti, mistä aiheutuu hieman taustamelua.
Vaikka kaksiytiminen Atom-suoritin ei ole erityisen tehokas, käynnistyvät ohjelmat nopeasti Windows 7:ssä, ja laite jaksaa pyörittää useita ohjelmia yhtä aikaa.
Suorituskyvyltään EeeBox EB1501 ei yllä perusluokan kannettavan tasolle, mutta laite selviää hyvin kevyiden tehtävien suorittamisesta. Toimisto-ohjelmat, selain ja muut interaktiiviset ohjelmat toimivat hyvin. Dvd-elokuvat toistuvat ongelmitta, ja minikone toistaa myös teräväpiirtoelokuvia. Halvan tuntuinen hiiri istuu huonosti keskikokoiseen käteen ja näppäimistö rämisee käytössä. Kaiken kaikkiaan Asus EeeBox EB1501 on kuitenkin hyvin toimiva pc, joka on oikeassa ympäristössä loistava valinta.
• Suoritin: Intel Atom
Dual Core 1,6 GHz
• Muisti: 2 Gt
• Kiintolevy: 250 Gt
• Verkko: Gigabit ethernet,
wlan 802.11b/g/n
• Käyttöjärjestelmä: Windows 7
Home Premium
• Muuta: Hiiri, näppäimistö ym
Osallistu KotiMikron kilpailuihin ja voita hienoja tuotepalkintoja. Valitse alla oleva linkki ja katso, mitä kilpailuja on parhaillaan käynnissä.
Asus lupaa kevyen kannettavansa akun kestävän peräti 12 tuntia. Kun UL30A:ssa on lisäksi neljä gigatavua muistia ja 500 gigatavun kiintolevy, siinä riittää kapasiteettia suuriinkin tehtäviin. Toisaalta laitteesta puuttuu optinen asema.
Minikannettavien suuresta tarjonnasta huolimatta markkinoilta löytyy hyvin Samsung N210:n mentävä aukko
Ensi silmäyksellä HP Mini 5102 näyttää aivan tavalliselta minikanntavalta. Sen tyylikäs metallikuori antaa ylellisen ja hillityn vaikutelman. Toisaalta se on hieman paksumpi kuin kilpailevat mallit.
MSI Wind Top AE2220 on tietokone, jossa on yhdysrakenteisena kosketusnäyttö. Ikävä kyllä laite toimii viiveellä: kestää hetken, ennen kuin järjestelmä rekisteröi kosketuksen.
Asus N61JV on uutta tekniikkaa sisältävä multimediakannettava, joka ei kuitenkaan maksa omaisuuksia.
Ensi silmäyksellä HP Mini 5102 näyttää aivan tavalliselta minikanntavalta. Sen tyylikäs metallikuori antaa ylellisen ja hillityn vaikutelman. Toisaalta se on hieman paksumpi kuin kilpailevat mallit.