Apple 1

Apple-aarre kaupan

Vielä on pari päivää aikaa huutaa itselleen harvinainen Apple-aarre ja tukea samalla hyvää tarkoitusta.

tiistai 23. elokuuta 2016

Kalifornialaisesta autotallista on 40 vuodessa tultu pitkä matka Applen nykyisiin mobiililaitteisiin ja tietokoneisiin. Yhtiön ensimmäinen tietokone oli Apple 1, jollaisen voi nyt yrittää huutaa itselleen. Harvinaisuuden kokosi Applen toinen perustaja Steve Wozniak vuonna 1975.

Huutokauppa sulkeutuu torstaina 25. elokuuta. Korkein tarjous tähän mennessä on 510 000 dollaria eli lähes 450 000 euroa. Laitteen arvoksi on arvioitu miljoona dollaria, joten kyse on hyvätuottoisesta sijoituksesta. Lisäksi kymmenen prosenttia huutokaupan tuotosta lahjoitetaan syövän tutkimukseen.

Huutokaupattava Apple 1 koostuu emolevystä, joka ei koskaan ollut myyntimalleissa, virtalähteestä, kasettiasemasta ja kolmesta kasetista, joilla on muun muassa Apple-1 BASIC-ohjelmisto. Mukana saa myös kaikki alkuperäiset manuaalit ja mainoslehtiset.

Alkuperäisen omistajan arvellaan olleen Applen työntekijä, joka hankki koneen 1977. Nykyinen omistaja hankki laitteen vuonna 2000, ja tuon hankinnan kuitti tulee laitteen mukana. Harvinaisuutta on säilytetty turvallisissa oloissa yli 20 vuotta, eikä sitä ole hiljattain käynnistetty.

Apple 1:stä pidetään henkilökohtaisten tietokoneiden kehityksen esikuvana. Laite sai alkunsa Steve Jobsin vanhempien autotallissa Kalifornian Los Altosissa. Applen topinen perustaja Steve Wozniak suunnitteli ja kokosi Apple 1 -laitteita kaikkiaan 200 kappaletta, joista arvellaan olevan jäljellä enää muutama kymmenen kappaletta.

Tutustu harvinaisuuteen ja huutokauppaan täällä.

Ehkä sinua kiinnostaa...