Sandberg USB to USB Share Link

Tämä tuote vaikuttaa vanhalta tutulta: kyse on usb-johdosta, jolla tietoja voi jakaa kahden koneen välillä. Vastaavia ratkaisuja on nähty ennenkin, mutta niiden käyttäminen on ollut hankalaa joustamattomien ohjelmien vuoksi.

Hinta:

27,00 eur
Tarkista hinnat

Meidän luokituksemme:

Lukijoiden luokitus:

 

Sandbergin toteutus on erilainen ja toimiva. Siinä tarvittava elektroniikka on sisällytetty yhdysjohdon toisen pään liittimeen ja muutama led-valo kertoo, onko yhteys käytössä ja tiedonsiirto menossa. Mukana tulee cd, jolla oleva ohjelma on asennettava molemmille tietokoneille. Kun se on tehty, ohjelma havaitsee heti, kun yhdysjohto kiinnitetään tietokoneeseen.

Kun ohjelma on asennettu ja tietokoneet on yhdistetty toisiinsa, toisen tietokoneen asemia voi käyttää verkkoasemina ja hakea millä tahansa ohjelmilla niistä tiedostoja.

Siirto-ohjelman voi ladata minikannettavaan Sandbergin sivuilta, jonka jälkeen voi kaapelin avulla käyttää esimerkiksi toisen tietokoneen optista asemaa ohjelmien asentamiseen. Samoin voi jakaa asemia, kansioita tai internet-yhteyden ja synkronoida tiedostoja ja sähköpostilaatikoita. Hallintaohjelma tosin jumiutui välillä Windows 7 -käyttöjärjestelmässä.

Yhdysjohto on mainio, ja sen käyttö on helppoa. Ohjelma opastaa käytössä ja tiedostonjako on joustavaa.

Fakta

• Standardi: Usb 2.0
• Pituus: 1,5 metriä
• Siirto: Molempiin suuntiin
• Virtalähde: Usb-liitäntä

  • Helppo ohjelma

  • Kätevä tapa jakaa asemia

  • Myös minikannettavassa

  • Internet-yhteyden jakaminen

  • Ongelmia Windows 7:ssa

Ulkoiset linkit
Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

Kotimikro
Luetuinta
Oheislaitteet yhteen piuhaan

Oheislaitteet yhteen piuhaan

Kannettava tietokone ei ole ergonomisesti kaikkein paras vaihtoehto työvälineeksi.

Lue lisää

Enemmän kuin  pelkkä sovitin

Enemmän kuin pelkkä sovitin

Useimmissa kannettavissa on yhdysrakenteinen langaton verkkokortti, mutta ellei ole ja haluaa langattoman verkkoyhteyden, kannatta hankkia Asus USB-N13

Lue lisää

Tilava ja vauhdikkaasti lukeva usb-muisti

Tilava ja vauhdikkaasti lukeva usb-muisti

Kingstonin kantikas usb-muisti tukee uutta nopeaa usb 3.0 -standardia. Sitä voi käyttää myös usb 2.0 -liitännässä, mutta nopeus on luonnollisesti alhaisempi.

Lue lisää

Uusimpia
Usb-laturi melkein mihin vain

Usb-laturi melkein mihin vain

Sandbergin monitoimilaturi on toteutettu hyvin yksinkertaisesti. Usb-liittimeen on yhdistetty johdolla kymmenen liitintä, jotka sopivat erilaisiin viiden voltin jännitettä käyttäviin laitteisiin. Laturissa on mini-usb- (useita) ja micro-usb-liittimet (älypuhelimiin).

Lue lisää

Vauhdikas mutta hintava tikku

Vauhdikas mutta hintava tikku

Usb-muistit ovat yleistyneet niin, että niitä voi ostaa jo suurin piirtein ruokakaupastakin. Joukosta erottuakseen usb-muistin onkin oltava todella poikkeava, mitä PNY Compact Attachéesta ei oikein voi sanoa.

Lue lisää

Nopea usb 3.0 -liitäntä kannettavaan

Nopea usb 3.0 -liitäntä kannettavaan

Kannettavaa ei kannata vaihtaa uuteen vain siitä syystä, että siitä puuttuu uuden usb-standardin mukainen liitäntä, koska sen saa helposti lisättyä laajennuskortilla.

Lue lisää