Mustesuihkutekniikkaan perustuvissa laitteissa on valinnanvaraa hyvinkin runsaasti. Lasertulostimet ovat tällä saralla harvinaisempia ja niistä saa pulittaa huomattavasti enemmän kuin mustesuihkutulostimesta. Jos väritulostus ei ole välttämätöntä, mustavalkolaserin voi saada lähes mustesuihkutulostimen hinnalla. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta laitteesta on Samsung SCX-4623F.
SCX-4623F on kohtuuhintainen laite, jolla hoituu moni tulostustehtävä. Väritulosteet ja kortinlukija eivät kuulu sen ominaisuuksiin, mutta se tulostaa tekstiä, kopioi ja skannaa vaivattomasti. Lisäksi siinä on kopiointia nopeuttava arkinsyöttölaite, jonka ansiosta joka arkkia ei tarvitse asettaa laitteeseen erikseen.
Laite on kooltaan hieman tavallista mustesuihkua suurempi. Testilaitteessa oli usb-liitäntä, mutta samaa laitetta saa myös ethernet-verkkoliitännällä.Langatonta yhteyttä ei ole. Samsungin laite on nopea. Ensimmäinen sivu putkahtaa ulos jo alle puolessa minuutissa, ja kopion tekemisessä ei kulu kuin noin kymmenen sekuntia. Monisivuisten asiakirjojen tulostamiseen laite on muuten mainio, mutta se pitää järkyttävää meteliä, jota ei voi olla huomaamatta. Paljon tulostettaessa laite alkaa myös selvästi haista, mikä voi olla ongelma esimerkiksi pienessä toimistossa.
Vaikka tulosteet syntyvätkin kovan metelin ja hajun saattelemina, niissä ei sinänsä ole vikaa. Ne ovat todella teräviä ja harmaasävyt toistuvat niissä vivahteikkaasti. Tosin edullisellakin mustesuihkutulostimella saa parempia harmaasävytulosteita.
Asennuksesta ja käytöstä ei ole pahaa sanottavaa muttei myöskään mitään erityisen myönteistä. Laitteen näyttö on hyvin pieni, minkä vuoksi valikoita joutuu selaamaan pitkään oikeiden asetusten löytämiseksi.
SCX-4623F ei ole kallis, mutta äänekäs ja jossain määrin kömpelö. Sillä on myös kovia kilpailijoita.
• Arkin koko: A4
• Maksimitarkkuus: 1200 x 1200
pistettä
• Skannaustarkkuus:
4800 x 4800 dpi
• Tekniikka: Laser (mustavalko)
• Mitat: 416 x 415,4 x 318,9 mm
Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kesänvihreä Canon Selphy CP790 tuo mieleen lasten leikkiämpärin, mutta varsinainen tulostin muodostaa vain sen kannen.
HP:n monitoimitulostin voidaan liittää joko pc:n usb-liitäntään tai langattomaan verkkoon. Se tukee myös HP:n Eprint-toimintoa, joten siihen voidaan lähettää tulostettavat työt sähköpostilla.
Tulostimme yli 27 000 sivua 13 erilaisella tulostimella ja käytimme 200 mustepatruunaa sekä 68 laserkasettia. Testiurakan jälkeen kykenemme kertomaan tarkemmin kuin koskaan sen, millä laitteella teet huokeimmat tulosteet.
Tulostimme yli 27 000 sivua 13 erilaisella tulostimella ja käytimme 200 mustepatruunaa sekä 68 laserkasettia. Testiurakan jälkeen kykenemme kertomaan tarkemmin kuin koskaan sen, millä laitteella teet huokeimmat tulosteet.
Helppokäyttöinen ja kattavasti varusteltu monitoimilaite on käytännöllinen yleiskone koko perheen tarpeisiin. Otimme vertailuun neljä mallia suurimmilta laitevalmistajilta.
HP:n uusin monitoimi-ihme on erittäin helppo yhdistää langattomaan verkkoon, jolloin sitä päästään käyttämään kodin kaikilta tietokoneilta. Laite tuottaa melko nopeaan tahtiin erittäin hienoja teksti- ja grafiikkatulosteita.