X-Slim-sarjan kannettavat tietokoneet vievät lisäksi suorituskyvyltään ja kooltaan voiton useimmista netbookeista.
MSI X-340:n 13,4 tuuman näyttö on laajakuvaformaattia, joten sen työpöydällä on mukavasti tilaa. Lisäksi suorittimessa on ainakin paperilla rutkasti tehoa. Käytännössä koko kapasiteettia tarvitaan kuitenkin harvoin, sillä näin pienellä laitteella ei juuri tule tarvetta pelata vaativia pelejä tai muokata raskaita videotiedostoja.
Valitettavasti X-340 ei kykene kilpailemaan muiden netbookien kanssa akkutehonsa puolesta. Akusta riittää virtaa vain noin 2,5 tunniksi, mikä on aivan liian vähän laitteelle, jota on tarkoitus käyttää tien päällä.
X-340:n litteä ja virtaviivainen muotoilu muistuttaa melkoisesti Applen MacBook Airia, mutta hintalapun perusteella osaa jo aavistella, että materiaalivalinnoissa on päädytty edullisempiin ratkaisuihin. Se käy ilmi myös joistakin kannettavan rakenneratkaisuista. Esimerkiksi näppäimistöllä kirjoittaminen tuntuu lähinnä tuorekelmun painelulta.
Näppäimet nirskuvat painettaessa ja tuntuvat irtoavan koneesta sormia nostettaessa. Kyse on ehkä kehnoimmasta testaamastamme näppäimistöstä tämän hintaluokan laitteissa. Tämä on sääli, sillä muuten MSI:n kannettava on varsin mukiinmenevä laite.
• Suoritin: Intel Core 2 Solo,
1,44 GHz
• Muisti: 2 Gt ddr2 ram
• Näyttö: 13,4" (1366 x 768)
• Näytönohjain: Uma gma
4500mhd
• Näyttöliitännät: Vga, hdmi
• Kiintolevy: 320 Gt
• Kortinlukija: Sd/sdhc/mmc
• Usb: 2 kpl
• Esata: Ei
• Ethernet: 10/100/1000
• Wlan: 802.11 b/g/n
• Mitat (k, l, s):
19 x 224 x 330 cm
• Paino: 1,3 kg
• Käyttöjärjestelmä: Windows
Vista Home Premium
• Muuta: Nettikamera 1,3 Mp,
mikrofoni
• Akun kestoaika: 2,5 tuntia
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi digitaalisen sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärässä sääasemassa on hälytystoiminto ja lisäksi laite osaa automaattisesti tuoda ennusteita ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Tarttuessasi tähän kirjaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä nopeampaa tietokonetta. Kirjan mukana tulee kattava ohjelma Magix PC Check & Tuning 2011. Ohjelman arvo on 30 euroa.
Envy 13 on yksi HP:n huippukannettavista. Se ilmenee myös hinnasta, joka vaikuttaa jopa liian kalliilta.
Dell Studio XPS 8100 kuuluu henkilökohtaisesti räätälöitäviin tietokoneisiin, joihin Dell on erikoistunut. Ideana on, että ostaja valitsee perusmalliin haluamansa komponentit ja oheislaitteet.
Teknisten tietojen perusteella Asus Eee PC EB1006 voisi olla minikannettava. Kyse on kuitenkin mini-pc:stä eli täydellisestä pienikokoisesta tietokoneesta, jollaisia on ollut markkinoilla jo pitkään. Mini-pc:n etuja ovat pieni koko ja hiljainen ääni.
Asus Zenbook UX31 on KotiMikrossa aiemmin testatun UX21:n isoveli. UX31 on vain yhdeksän millimetrin paksuinen, eikä siinä siksi ole tilaa optiselle asemalle.
Dellin punainen kannettava vie vain vähän tilaa. Laitteessa on yksinkertainen ja tasapainoinen design, mikä helpottaa hiiren ja näppäimistön käyttöä.
Shuttlen XS35GT V2 -tietokone ei ole pelkästään hiljainen vaan itse asiassa täysin äänetön.