Envy 13:n kompakti kotelo on valmistettu alumiinista ja magnesiumista. Näppäimistön muotoilusta tulee mieleen esimerkiksi Sonyn ja Applen huomattavasti kalliimpien mallien näppäimistö. Laite painaa hieman yli puolitoista kiloa.
Jopa 14 tunnin akkukestollaan HP Envy 13 on kannettavien parhaimmistoa. Tällaisiin lukemiin päästään tosin vain silloin, kun käytetään mukana tulevaa lisäakkua. Lisäakun käytöllä on kuitenkin myös huonot puolensa: se pistää esiin viisi millimetriä pohjasta ja kasvattaa kannettavan painoa noin 600 grammalla.
Kaksi näytönohjainta
14 tunnin käyttöaikaan yltäminen edellyttää myös, että käytössä on yhdysrakenteinen virtaa niukasti kuluttuva Intelin näytönohjain eikä Atin suorituskykyisempi siru. Envy 13:ssa on nimittäin kaksi näytönohjainta, joita voidaan käyttää vuorotellen sen mukaan, tarvitaanko pitkää käyttöaikaa vai suorityskykyä. Kannettavaksi Envy 13 onkin kadehdittavan väkevä: sen voimat riittävät tietokonepelienkin pelaamiseen.
Envy 13:n näytön värit ovat kauniit ja tasohiiri toimiva ja miellyttävän iso. Nopeimmin nettiin tai sähköpostiin pääsee käsiksi käynnistämällä niin sanotun IOS-käyttöjärjestelmän, joka sisältää vain perustoiminnot. Sitä käytettäessä kannettava on toiminnassa jo 6–7 sekunnissa.
HP Envy 13 on eittämättä erittäin upea kannettava, mutta sen hinta on melko korkea ominaisuuksiin ja suorituskykyyn nähden. Siitä puuttuvat muun muassa optinen asema, esata-liitäntä ulkoista kiintolevyä varten ja näyttöliitäntä lisänäyttöä varten, vaikka ne kuuluvat monen kilpailevan mallin varustukseen. Hinta-laatusuhde ei siksi aivan vastaa odotuksia.
• Suoritin: Intel Core 2 Duo
SL9400 1,86 GHz
• Muisti: 3 Gt ddr3
• Näyttö: 13,1" (1366 x 768)
• Näytönohjain: Ati Mobility
Radeon HD 4330, 512 Mt
• Videoulostulo: Hdmi
• Kiintolevy: 250 Gt (5400 rpm)
• Optinen asema: Ei
• Usb: 2 kpl
• Esata: Ei
• Ethernet: 10/100/1000
• Wlan: 802.11a/g/n
• Mitat: 32,0 x 21,5 x 2,05 cm
• Paino: 1,7 kg (2,3 kg lisäakulla)
• Käyttöjärjestelmä: Windows 7
Home Premium (64 bit)
• Muuta: 1,3 Mp:n nettikamera
• Akkukesto: 14 t
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi digitaalisen sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärässä sääasemassa on hälytystoiminto ja lisäksi laite osaa automaattisesti tuoda ennusteita ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Tarttuessasi tähän kirjaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä nopeampaa tietokonetta. Kirjan mukana tulee kattava ohjelma Magix PC Check & Tuning 2011. Ohjelman arvo on 30 euroa.
Asusin väkivahvassa työjuhdassa, N73SV:ssa, on neliytiminen suoritin, reilu 640 gigatavun kiintolevy, jonka tiedonsiirtonopeus on noin 73 megatavua sekunnissa, tehokas näytönohjain ja kuusikennoinen akku. Toisaalta se painaakin lähes kolme ja puoli kiloa.
Dellin punainen kannettava vie vain vähän tilaa. Laitteessa on yksinkertainen ja tasapainoinen design, mikä helpottaa hiiren ja näppäimistön käyttöä.
Mediacenter-tietokoneen on oltava pieni ja hiljainen. Lisäksi sen on oltava suorituskykyinen muttei liian kallis. Vaatimukset täyttäviä laitteita ei ole myynnissä kovin monta. Yksi parhaimmista on Applen hiljainen ja pieni MacMini, jota on testattu lehdessä aiemmin.
Asus Zenbook UX31 on KotiMikrossa aiemmin testatun UX21:n isoveli. UX31 on vain yhdeksän millimetrin paksuinen, eikä siinä siksi ole tilaa optiselle asemalle.
Dellin punainen kannettava vie vain vähän tilaa. Laitteessa on yksinkertainen ja tasapainoinen design, mikä helpottaa hiiren ja näppäimistön käyttöä.
Shuttlen XS35GT V2 -tietokone ei ole pelkästään hiljainen vaan itse asiassa täysin äänetön.