Laite onkin varustettu ominaisuuksilla, jotka tekevät siitä sopivan ammattikäyttöön. Kannettavassa on muun muassa hyvin toimiva sormenjälkitunnistin, iskunkestävä kiintolevy ja Windows 7 Professional -käyttöjärjestelmä. Hdmi-liitännän sijasta löytyy vga-liitäntä, joten laite sopii projektorilla heijastettavien PowerPoint-esitysten pitämiseen, mutta ei multimedian toistamiseen televisiossa.
Ohjauslevyyn sijoitettu sormenjälkitunnistin rekisteröi nopeasti sormenjäljen, kun sormi viedään hitaasti tunnistimen päälle. Bio Protection -tunnistusohjelmaan voi rekisteröidä eri sormia kirjautumista varten. Lisäksi ohjelmaan voi rekisteröidä kaikki kymmenen sormea, joilla saa käynnistettyä eri ohjelmia laitteeseen kirjautumisen jälkeen.
Kannettavassa ei ole numeronäppäimistöä, joten muille näppäimille on jäänyt enemmän tilaa. Näppäimet eivät kuitenkaan nouse alustasta, mikä voi vaikeuttaa niihin osumista. Ohjauslevy reagoi sen sijaan hyvin kosketukseen.
TM8372G-kannettavassa on 13-tuumainen näyttö, nopea suoritin, neljä gigatavua muistia, ja näytönohjaimen tehot riittävät muuhunkin kuin toimisto-ohjelmien pyörittämiseen.
Koska kannettavassa on Intelin uuden sukupolven suoritin ja suuri kahdeksankennoinen akku, voisi kuvitella, että akkukesto olisi hyvä. Siinä ei ole kuitenkaan kehumista, sillä normaalikäytössä akusta riittää virtaa enintään viideksi tunniksi.
Toinen ärtymystä aiheuttava tekijä on tuuletin, joka pyörii lähes lakkaamatta ja meteli on sen mukainen. Eikä kyse ole siitä, että koneessa pyörisi tällöin peli tai jokin muu raskas ohjelma.
Acer TravelMate 8372G on hyvillä ominaisuuksilla varustettu kannettava, joka sopii monipuolisena laitteena muuhunkin kuin viralliseen toimistokäyttöön. Alhainen akkukesto ja jatkuvasti pyörivä tuuletin rokottavat käyttökokemusta ja pisteitä.
• Suoritin: Intel Core i5 M520,
2,4 GHz
• Muisti: 4 Gt ddr3
• Näyttö: 13,3" (1366 x 768 p.)
• Näytönohjain: Nvidia Geforce
310M
• Videoliitäntä: Vga
• Kiintolevy: 250 Gt
• Optinen asema: Dvd±rw multi
• Wlan: 802.11b/g/n
• Käyttöjärjestelmä: Windows 7
Professional 32-bittinen
• Mitat: 32,3 x 24,5 x 4,8 cm
• Paino: 2,1 kg
• Muuta: Sormenjälkitunnistin,
1,3 megapikselin nettikamera
• Akkukesto: 5 t
Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
KotiMikron taulutietokoneiden suurtestissä Asusin malli oli viedä voiton mutta joutui viime tipassa luovuttamaan Applen Ipad 2:lle.
Uusia ultrakannettavia tulee myyntiin nykyisin tämän tästä. Acerin tuoreen mallin nimi on Aspire S3, eikä se erotu massasta monessakaan suhteessa.
Dell Latitude E6420 -kannettavaa voi ennen kaikkea luonnehtia suorituskykyiseksi, turvalliseksi ja kestäväksi, ja se soveltuu hyvin työkannettavaksi.
KotiMikron taulutietokoneiden suurtestissä Asusin malli oli viedä voiton mutta joutui viime tipassa luovuttamaan Applen Ipad 2:lle.