Tällöin kompromisseja on vaikea tehdä, minkä seurauksena hinta nousee. 1 000 euroa saattaa kuulostaa kalliilta, mutta kun pc on varustettu Acer Aspire M7711:n tavoin, hinta alkaa tuntua kohtuulliselta.
Runsas varustelu
Acerin koneessa on tehokas näytönohjain, neliytiminen suoritin, teratavun kiintolevy ja kahdeksan gigatavua muistia. Acer on enemmän kuin pelkkä pelikone. Sisäinen tv-viritin tekee laitteesta täydellisen multimediakeskuksen, jolla pystyy Windows Vistan mediakeskusohjelmistoa hyödyntäen muun muassa katsomaan ja tallentamaan tv-lähetyksiä. Pc:ssä on myös muistikortinlukija sekä riittävästi tehoja kuvankäsittelyyn ja videoiden toistamiseen. M7711:ssä on lisäksi kirjoittava dvd-asema sekä tilaa lisäasemalle, esimerkiksi blu-ray-asemalle. Elokuvien katselua helpottaa mukana tuleva kaukosäädin. Etupaneelin keskellä on avattava luukku. Sen takana on kaksi paikkaa, joihin voi asentaa helposti mukaan otettavan kiintolevyn. Tällainen levy sopii hyvin varmuuskopiointiin.
Etupaneelissa on myös pieni luukku, jonka alta paljastuu liitännät kuulokkeille, mikrofonille sekä usb- ja firewire-laitteille. Näin laitteeseen saa liitettyä nopeasti esimerkiksi kuulokkeet tai gamepadin. Testattaessa Acer Aspire M7711 osoitti kuuluvansa pelikoneiden nopeampaan kastiin ja jaksoi pyörittää useampia 3d-pelejä ongelmitta. Kuva nyki hieman vain, jos peliin valitsi suuremman tarkkuuden.
Meluaa tehokäytössä
Paljon tehoja vaativaa peliä pelattaessa pc melusi aika lailla, mutta normaalikäytössä melutaso jäi siedettävällä tasolla. Monipuolisiin ominaisuuksiin ja kätevään muotoiluun nähden Aspire M7711 antaa paljon vastinetta rahalle. Harmi vain, että se on välillä niin äänekäs.
• Suoritin: Intel Core 2
Quad Core Q9300 2,5 GHz
• Näytönohjain: ATI Radeon
HD4850
• Muisti: 8 Gt
• Kiintolevy: 1 Tt
• Muistikortinlukija: 18-in-1
• Käyttöjärjestelmä: Windows
Vista Home Premium
• Mitat: 18 x 44,15 x 36,7 cm
Tarttuessasi tähän kirjaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä nopeampaa tietokonetta. Kirjan mukana tulee kattava ohjelma Magix PC Check & Tuning 2011. Ohjelman arvo on 30 euroa.
Lenovo U550 on kannettava tietokone, jonka design ei ole ihan tavanomainen. Laite on ohuimmasta kohdasta vain 24 millimetriä paksu ja painaa 2,4 kiloa.
Asus lupaa kevyen kannettavansa akun kestävän peräti 12 tuntia. Kun UL30A:ssa on lisäksi neljä gigatavua muistia ja 500 gigatavun kiintolevy, siinä riittää kapasiteettia suuriinkin tehtäviin. Toisaalta laitteesta puuttuu optinen asema.
Tätä Packard Bellin pöytäkonetta mainostetaan viihdekeskuksena, joka toimii sekä kotiteatteri-pc:nä että palvelimena.
Asus Zenbook UX31 on KotiMikrossa aiemmin testatun UX21:n isoveli. UX31 on vain yhdeksän millimetrin paksuinen, eikä siinä siksi ole tilaa optiselle asemalle.
Dellin punainen kannettava vie vain vähän tilaa. Laitteessa on yksinkertainen ja tasapainoinen design, mikä helpottaa hiiren ja näppäimistön käyttöä.
Shuttlen XS35GT V2 -tietokone ei ole pelkästään hiljainen vaan itse asiassa täysin äänetön.