Nyt siitä on ilmestynyt uusi versio, Iphone 3GS. Uutuusmallista on tarjolla kaksi versiota, joista toisessa on muistia 16 ja toisessa 32 gigatavua.
Iphonessa parasta on käyttöliittymä. Ohjelmat käynnistyvät painamalla kuvakkeita 3,5 tuuman näytöllä. Kaikki toimii paremmin kuin tavallisissa puhelimissa. 3GS on myös oivallinen soitin.
3GS:n käyttöliittymä on samanlainen kuin ensimmäisenkin version. Puhelimen käyttöön on totuteltava, mutta valikoiden selaaminen sivelemällä alkaa sujua yllättävän pian. Netissä surffaaminen 3GS:llä on entistä nopeampaa. Mobiiliyhteyden nopeus on jopa 7,2 megabittiä sekunnissa, johon tosin Suomessa ei vielä päästä.
Puhelimen gps-navigointitoimintoa on paranneltu. Kameran tarkkuus on kasvanut 2:sta 3,2 megapikseliin, mikä ei ole paljon. Toisaalta siinä on nyt manuaalinen tarkennus ja sillä voi ottaa myös videokuvaa.
Miinuksena voi pitää sitä, että Iphone on sidottu yhteen operaattoriin, Suomessa Soneraan. Hinnoitteluvaihtoehtoja ja datapaketteja on kiitettävästi, mutta eri vaihtoehdoista voi olla vaikea selvittää, mikä olisi omaan käyttöön järkevin valinta.
• Tyyppi: Nelitaajuus-gsm,
turbo 3g
• Näyttö: 3,5", 320 x 480
pikseliä, 16 miljoonaa väriä
• Muisti: 16 tai 32 Gt
• Puheaika:
12 tuntia (2g) tai 5 tuntia (3g)
• Valmiustila: Jopa 300 tuntia
• Akun kesto surffauksessa:
3g-yhteydellä 5 tuntia
wlan-yhteydellä 9 tuntia
(valmistajan ilmoittamia)
• Bluetooth: 2.1 + edr
• Wlan: 802.11b/g
• Mitat:
115,5 x 62,1 x 12,3 mm
• Paino: 135 g
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärä sääasema hälyttää ja tuo ennusteet ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
On makuasia, pitääkö puhelimessa olla fyysinen näppäimistö, vai riittääkö kosketus-näytöllä oleva virtuaalinäppäimistö. Samsung Ultratouch S8300:ssa on molemmat.
HTC 7 Trophy vastaa tarkalleen niitä vähimmäisvaatimuksia, jotka Microsoft on asettanut Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmää käyttäville puhelimille.
Applen Iphone on yksi myydyimmistä, himoituimmista ja kohutuimmista matkapuhelimista.
Matkapuhelinvalmistajat kuten LG ja HTC laittavat Googlen Android-käyttöjärjestelmän päälle ylimääräisen kerroksen, joka sisältää uusia toimintoja ja kosmeettisia muutoksia.
Sony Ericsson ei väitä Xperia Active -puhelintaan täysin vesitiiviiksi mutta siinä on kumitulpat kaikissa aukoissa ja liitännöissä. Vesitiivis tai ei, puhelin on selvästi suunniteltu aktiivisesti ulkoilmassa liikkuvalle.
Toisin kuin monet muut Android-puhelimet HTC:n Desire S on hiukkasen edeltäjiään pienempi. Sen silmiinpistävin piirre on alumiinikuori, jonka ansiosta se vaikuttaa kestävämmältä kuin monet kilpailijansa.