Tyylikkyyden lisäksi niissä pitää olla riittävästi oikeanlaisia liitäntöjä. Blu-ray-soittimien yleistyttyä esimerkiksi hdmi-liitäntä on ehdoton. Philipsin Moda-sarjan näytöt täyttävät nämä vaatimukset hyvin.
Testattu 248C3LH on melko litteä. Edessä sitä ympäröi musta kehys mutta takaosa on valkoinen. Komeus seisoo tukevasti siron teräsjalan varassa. Liitännät on sijoitettu melko korkealle, jonka vuoksi johdot törröttävät niistä hieman hassusti. Tämä on kuitenkin pieni virhe muuten tyylikkäässä kokonaisuudessa. Ergonomisesti laitteessa on toivomisen varaa, sillä jalan muotoilussa on kiinnitetty eniten huomiota kauneuteen. Näyttöä voi kallistaa hieman ylös ja alas, mutta ei laskea eikä nostaa. Onneksi oletuskorkeus on useimmiten sopiva.
Vasteajaksi on ilmoitettu vain kaksi millisekuntia. Ominaisuus näkyikin testissä terävinä kuvina niin Need For Speedin kaltaisissa vauhdikkaissa kaahauspeleissä kuin teräväpiirtofilmeissäkin. Kuva oli yksityiskohtaista ja rauhallista, vaikka väreistä vaikuttikin puuttuvan hieman syvyyttä.
Laite sopii hyvin tv:n katseluun etenkin, jos kyse on teräväpiirtokuvasta. Tavallista tv-signaalia käytettäessä tulos oli alle keskitason eikä kuva ollut niin tarkkaa kuin tv-kuva yleensä. Jos Moda-näyttöä kuitenkin käytetään televisiona, tarvitaan ulkoiset kaiuttimet, koska laitteesta ne puuttuvat kokonaan. Hdmi-liitäntä siirtää kuitenkin laitteeseen sekä äänen että kuvan.
Philips Moda 248C3LH on tyylikäs mutta keskinkertaisen kuvan vuoksi sitä ei voi suositella varauksetta.
• Mitat: 23,6"
• Tarkkuus: 1920 x 1080
• Liitännät: 2 x hdmi,
1 x vga
• Kaiuttimet: Ei
• Vasteaika: 2 ms
• Valovoima: 300 cd/m2
• Katselukulma: 170/160°
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärä sääasema hälyttää ja tuo ennusteet ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
AOC:n 27-tuumainen näyttö on kooltaan television luokkaa. Täysteräväpiirtotarkkuuden ja kiinteiden kaiuttimien vuoksi näyttö sopii elokuvien toistamiseen.
Harva pitää 1700 euron televisiota halpana: samaan hintaan saa jo nimittäin kaksi aivan käyttökelpoista taulutelevisiota.
Aiemmin lähinnä yritysasiakkaita kosiskellut japanilainen näytönvalmistaja Nec on nyt kiinnittänyt huomionsa myös kuluttajiin ja tuonut myyntiin useita niin toimisto- kuin kotikäyttöönkin sopivia näyttölaitteita.
Asuksen näytössä kiinnittää ensimmäisenä huomiota sen jalkaan. Sen ansiosta näytön korkeutta voidaan säätää ja näyttö voidaan myös kiertää pystyasentoon. 1920 x 1080 pikselin näytölle mahtuu pitkäkin www-sivu.
Yleensä halpojen näyttöjen katselukulma on melko kapea, mikä tarkoittaa, että kuva näyttää hyvältä vain silloin, kun sitä katsotaan suoraan edestä.
AOC:n 27-tuumainen näyttö on kooltaan television luokkaa. Täysteräväpiirtotarkkuuden ja kiinteiden kaiuttimien vuoksi näyttö sopii elokuvien toistamiseen.