Levysoitin vaatii aina niin sanotun riaa-vahvistimen, joka vahvistaa soittimesta tulevaa signaalia ja sisältää myös taajuuskorjaimen. Rescue Your Vinyl & Tapes -ohjelmiston mukana tulee tällainen levysoittimen tai kasettinauhurin ja tietokoneen väliin tarkoitettu esivahvistin.
Sen toiselle puolelle yhdistetään äänilähde pakkauksen mukana tulevilla johdoilla, kun taas toiselta puolelta kulkevat johdot pc:n äänituloon.
Ohjelmisto sisältää useita ohjelmia eri tarkoituksiin. Tärkein niistä on Audio Cleaning Lab, joka puhdistaa äänen hälystä. Lopputulos on huomattavasti kirkkaampi kuin alkuperäinen, mahdollisesti rahiseva tallenne. Ohjelmiston asentaminen ei vie monta minuuttia.
Mukana tulevat hyvät, kuvitetut käyttöohjeet, joiden avulla kuka tahansa pystyy siirtämään musiikkia kiintolevylle niin äänilevyltä kuin muiltakin välineiltä. Musiikin siirtäminen on kuitenkin melko hidasta, sillä se tapahtuu normaalilla soittonopeudella. Kaikki siirrettävät kappaleet on siis soitettava läpi. Vaikka äänen saa puhdistettua rahinasta ja naarmuista, sen laatu riippuu pohjimmiltaan käytettävän tietokoneen äänikortista. Laadukkaasta kortista lähtee myös laadukas ääni.
Hifi-harrastajat kaipaisivat ääneen todennäköisesti enemmän yksityiskohtia, mutta jos tärkeintä on vain saada tallenteet turvaan jollain tavalla, tätä pakkausta kannattaa harkinta. Hinta ja paketin sisältö ovat keskenään hyvässä suhteessa.
• Tuetut Tiedostomuodot: wav,
mp3, mp3 surround, Wma, ogg,
aac, dvd-audio
• Käyttöjärjestelmä Windows XP
tai Windows Vista
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärä sääasema hälyttää ja tuo ennusteet ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Ulkoista Iomega Professional Desktop -levyasemaa suojaa mattapintainen harmaa alumiinikotelo, minkä vuoksi se painaa melko paljon. Laite on kohtalaisen hiljainen, minkä ansiosta se sopii hyvin kirjoituspöydälle.
Harva hoksaa, että kuvasignaalinkin pystyy siirtämään tietokoneen näytölle ilman johtoa
Wiin tapaisen pelikonsolin ja Ipod-telakan yhdistäminen on aika villi idea, mutta Igame Family on uskaltautunut kokeilemaan sitä.
Antecin koteloa pakkauksesta purettaessa silmään pisti ensimmäisenä se seikka, ettei mukana tule käyttöohjetta.
Sandbergin muistikortinlukijan kyljessä on paikat usealle tutulle korttityypille. Laitteen alle on piilotettu usb-johto, jolla laite yhdistetään pc:n usb-liitäntään. Kiinteä johto on kätevä, sillä se ei pääse katoamaan.
Silverstonen tuulettimia tapaa yleensä keskusyksiköiden kotelojen sisältä, mutta tuotevalikoimaan kuuluu myös pöytätuuletin.