Sen jälkeen televisiolla pääsee internetiin, ja käyttäjä voi muun muassa vuokrata elokuvia ja tv-sarjoja, katsoa Youtube-videoita sekä kuunnella nettiradiokanavia.
Laitteen kiinnostavin ominaisuus on, että sillä voi käyttää palveluita kuten Viaplay, SF Anytime, Headweb, YouTube sekä SmartShare. Viimeksi mainitulla voi tuoda televisioruudulle videota, kuvia ja musiikkia muista laitteista, kuten esimerkiksi tietokoneelta.
LG on tehnyt mustan laatikkonsa App Store -sovelluskauppaansa silmällä pitäen. Sen kautta LG ja muut valmistajat saavat levitettyä pikkuohjelmiaan. Teoriassa se tarkoittaa sitä, että ST600-laitteelle ilmestyy jatkuvasti uusia palveluita, mutta ainakin tätä kirjoitettaessa valikoima oli vielä niukka.
LG:n musta laatikko ottaa yhteyden internetiin joko langallisen tai langattoman lähiverkon avulla. Laitteen ohjaus tapahtuu mukana tulevalla kaukosäätimellä tai Iphone/Android-puhelimen avulla. Testattaessa laite reagoi hitaasti kaukosäätimen painikkeiden painalluksiin. Myös valikot toimivat hitaasti. Videota vuokratessa piti odottaa 20 sekuntia videoluettelon avautumista. Kuvanlaatukaan ei ollut paras mahdollinen, ainakaan isolla tv-ruudulla.
Laite ja siihen kehitteillä olevat palvelut vaikuttavat kuitenkin lupaavilta.
• Liitännät: Hdmi, wlan, usb,
optinen ääni
• Koko: 11 x 11 cm
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärä sääasema hälyttää ja tuo ennusteet ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
HDI Dune HD Max on mediakeskus, joka toimii sekä kiintolevytallentimena, blu-ray-soittimena että mediatiedostojen suoratoistimena. Laitteen käyttöönotto ei ole niin helppoa kuin toivoisi, ja käyttöohjekin piti ladata itse Dunen sivustosta.
Wiin tapaisen pelikonsolin ja Ipod-telakan yhdistäminen on aika villi idea, mutta Igame Family on uskaltautunut kokeilemaan sitä.
Sandbergin kiintolevykotelon oheistarvikkeet vievät kaksi kertaa niin paljon tilaa kuin pelkkä kotelo.
Antecin koteloa pakkauksesta purettaessa silmään pisti ensimmäisenä se seikka, ettei mukana tule käyttöohjetta.
Sandbergin muistikortinlukijan kyljessä on paikat usealle tutulle korttityypille. Laitteen alle on piilotettu usb-johto, jolla laite yhdistetään pc:n usb-liitäntään. Kiinteä johto on kätevä, sillä se ei pääse katoamaan.
Silverstonen tuulettimia tapaa yleensä keskusyksiköiden kotelojen sisältä, mutta tuotevalikoimaan kuuluu myös pöytätuuletin.