Leppoisasti kone haltuun

Seniorin tietokoneopas on loogisesti etenevä ja helppolukuinen perusteos tietokoneen käytön opetteluun. Aloitteleva käyttäjä voi tutustua eri toimintoihin runsaiden esimerkkien ja harjoitusten avulla.

Hinta:

37,00 eur
Tarkista hinnat

Meidän luokituksemme:

Lukijoiden luokitus:

 

Teos on tiivis tietopaketti, mutta kurssimaisen rytmin ansiosta lukija ei läkähdy tietoon.
Esittelyjen ja tehtävien sekaan on nokkelasti siroteltu verryttelytaukoja, joiden merkitys korostuu, kun istunnot tietokoneen äärellä venyvät helposti pitkiksi.
Kirja lähtee liikkeelle laitteiston kokoonpanon esittelystä, jonka jälkeen käsitellään käyttöjärjestelmää. Esimerkkijärjestelmänä on Windows Vista, josta esitellään kotikäyttäjän kannalta oleelliset elementit. Lukija voi kokeilla toimintoja ja harjoituksia, joita täydentää runsas esimerkkikuvitus.

Kirjan harjoitusten avulla oppii esimerkiksi käyttämään Windowsin mukana tulevaa Paint-piirrosohjelmaa. Tekstinkäsittelyyn perehdytään laajassa osiossa, jossa esimerkkiohjelman käytetään Microsoftin Office-pakettiin kuuluvaa Wordia. Kirjassa myös neuvotaan, kuinka koneelleen saa vastaavan ilmaisen toimisto-ohjelmiston, Openoffice.orgin.

Netin käyttöä käsitellään myös perusteellisesti. Mukana on hyviä ja käytännöllisiä esimerkkejä ja harjoituksia, muun muassa kuinka ostetaan junalippu verkosta. Windows Mail -sähköpostiohjelman käyttö käydään läpi kädestä pitäen ja neuvotaanpa kirjassa myös, miten otetaan käyttöön maksuton webmail-palvelu.

Muun muassa varttuneiden tietotekniikkakouluttajana toimivan Ulla Sannikan Seniorin tietokoneopas on sujuvasti kirjoitettu ja teksti on miellyttävän leppoisaa. Lukemista helpottaa myös suuri tekstikoko. Kirja pysyy perusasioissa ja -toiminnoissa, joten lukijan ei tarvitse kahlata aloittelijalle hankalissa tietotekniikkatermeissä tai yrittää opetella monia eri tapoja suorittaa tietty toiminto.

Fakta

Ulla Sannikka: Seniorin tietokoneopas, 288 sivua

  • Johdonmukainen rakenne

  • Paljon harjoituksia

  • Ei hankalaa termisoppaa

  • Runsas esimerkkikuvitus

Talentumin verkkokauppa

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

Kotimikro
Luetuinta
Tekstintekijän perusopas

Tekstintekijän perusopas

Petri Manun Word-opas on Docendon havainnollisen Visual-sarjan päivitetty painos, jossa on huomioitu tuoreimman tekstinkäsittelijän uudet toiminnot.

Lue lisää

Leppoisasti kone haltuun

Leppoisasti kone haltuun

Varttuneille suunnattu, selkeä ja havannollinen opas tietokoneen käytön opetteluun. Teos sisältää runsaasti esimerkkejä ja harjoituksia.

Lue lisää

Uusimpia
Tekstintekijän perusopas

Tekstintekijän perusopas

Petri Manun Word-opas on Docendon havainnollisen Visual-sarjan päivitetty painos, jossa on huomioitu tuoreimman tekstinkäsittelijän uudet toiminnot.

Lue lisää

Leppoisasti kone haltuun

Leppoisasti kone haltuun

Varttuneille suunnattu, selkeä ja havannollinen opas tietokoneen käytön opetteluun. Teos sisältää runsaasti esimerkkejä ja harjoituksia.

Lue lisää