Nykyisin siihen voi hankkia jo lähes miljoona nimikettä. Sen käytössä on siten maailman suurin e-kirjavalikoima, joka tosin on pääosin englanninkielinen.
Kindlen perusmallin saa tilattua Suomeen Amazon.com-verkkokaupasta. Laitteessa on valmiina ostajan tiedot, joten käyttäjä voi heti tehdä ostoksia verkkokirjakaupassa. Kirjojakin voi lukea jo muutama sekunti ostamisen jälkeen.
Laitteella voi myös tutustua kirjoihin maksutta: nimikkeistä voi ladata ilmaiseksi ensimmäiset 10–20 sivua ja tehdä ostopäätöksen vasta sitten, jos teksti tuntuu kiinnostavalta.
Touch-mallissa, jota ei vielä saa tilattua Amazonista Suomeen, painikkeet ja aivan ensimmäisen mallin näppäimistö on korvattu kosketusnäytöllä. Alkuvalmistelut Kindleä ensimmäistä kertaa käytettäessä eivät vie kymmentä minuuttia enempää, ja näppärää sähkömustenäyttöä tottuu lukemaan nopeasti. Näyttö muistuttaa niin paljon oikeaa painettua kirjaa, että sen unohtaa pian olevan elektroninen.
E-kirjojen etuihin kuuluu luonnollisesti se, että kirjoja voi ostaa jo muutama minuutti niiden julkaisun jälkeen. Perusmalliin mahtuu kerralla jopa 1 400 teosta. Vaikka Kindle sattuisi katoamaan, kirjat eivät silti häviä, sillä kaikista kirjoistaan voi hakea ilmaiseksi kopion Amazonilta.
Kindle-kirjat julkaistaan mobi-formaatissa. Laite näyttää myös pdf-tiedostoja, Word-asiakirjoja ja html-tiedostoja. Toisaalta Kindle ei tue epub-muotoa, vaikka se kuitenkin on yleisimpiä e-kirjojen julkaisumuotoja.
Näyttö: 6 tuumaa, sähkömuste,
monikosketus (Touch-malli), 600 x 800 pikseliä, 16 harmaasävyä
Mitat:
166 mm x 114 mm x 8,7 mm
Paino: 170 grammaa
Tallennustila: Jopa 1400 kirjaa (2 Gt) (ostettua aineistoa voi
tallentaa verkkoon rajoituksetta)
Akkukesto: 1 kuukausi yhdellä
latauksella (ilman wlan-yhteyttä ja lukuaika päivässä puoli tuntia)
Tiedostomuodot: Azw, txt, pdf, mobi, prc, html, doc, docx, jpeg, gif, png, bmp
Digitaalinen kynävideokamera tallentaa videokuvan ja äänen laitteen mukana tulevalle muistikortille.
Kun Sony hieman yli neljä vuotta sitten toi myyntiin PlayStation Portable -käsikonsolin eli PSP:n, siinä käytettävä elokuvien ja pelien jakeluun tarkoitettu umd-levy herätti kovasti kiinnostusta ja sen odotettiin yleistyvän.
Mio Moov Spirit 300 Traffic täyttää tärkeimmän navigaattorille asetettavan vaatimuksen: se ohjaa käyttäjänsä ongelmitta perille.
Asus Eee Note ei ole puhdas sähkökirjojen lukulaite eikä taulutietokone, vaikka siltä näyttääkin, vaan pohjimmiltaan sähköinen muistikirja.
Kannettavan ja taulutietokoneen yhdistelmä toimii hämmästyttävän hyvin, mutta hinta hirvittää.
Acer Iconia W5:ssa on täydellinen Windows 8, joka käyttää kaikkia käyttöjärjestelmän ohjelmia toisin kuin Windows 8 RT, joka pystyy vain hallitsemaan esi merkiksi älypuhelimen sovelluksia.
Ipad mini ei ole yhtä vaikuttava kuin tavallinen Ipad, mutta silti jopa käytännöllisempi.