Älykkäitä kyniä on testattu aiemminkin mutta yksikään niistä ei ole osannut niin paljon erilaisia asioita kuin LiveScribe Echo. Se sisältää kameran, ja sillä kirjoitetaan erikoispaperille, jossa on erittäin pieniä pisteitä.
Speedlinkin idea edullisesta matkahiirestä on hyvä. Nova Wireless Micro Mousen toteutus ei kuitenkaan ansaitse huippupisteitä.
Microsoftin uusi hiiri avaa monenlaisia oikoteitä Windows 7 -käyttöjärjestelmään. Kevyesti silittämällä voi esimerkiksi suurentaa aktiivisen ohjelmaikkunan ja reippaalla peukalonnapautuksella voi selata kuvakokoelmaa eteen tai taakse.
Kaikki Logitechin pc-pelaajille tarkoitetut hiiret ovat jo pitkään näyttäneet suurin piirtein samanlaisilta.
Roccatin Isku on näppäimistöjen monsteriluokkaa. Siinä on peräti 118 näppäintä, joista suuri osa on erilaisia näppäinoikoteitä varten.
Microsoft on tuonut myyntiin desktop-paketin, joka käsittää langattoman näppäimistön ja hiiren, joilla on yhteinen usb-sovitin. Näin kaksiosainen setti vie vain yhden usb-liitännän.
Speedlinkin pikkuhiiren mukana tulee usb-liitäntäinen bluetooth-sovitin, jota voidaan tarvittaessa säilyttää hiiren sisällä. Hiiri on niin pieni, että se sopii parhaiten lapsille mutta pienikätinen aikuinenkin tulee sillä toimeen. Iso ...
RollerMouse on hiiren korvike, joka tarjoaa samat toiminnot kuin hiiri mutta säästää käsiä.
Cyborg R.A.T. 9 näyttää siltä kuin se olisi jäänyt auton alle. Outo ulkonäkö on kuitenkin perusteltu, sillä sen ansiosta hiirtä voi mukauttaa lukemattomin tavoin.
Jotta Roccatin hiirestä saisi kaiken irti, on ensin asennettava mukana tuleva ohjelma. Asennuksen jälkeen oletusasetuksia voidaan muuttaa, vaihtaa painikkeisiin liitettyjä toimintoja ja käyttää makroja.
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärä sääasema hälyttää ja tuo ennusteet ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Kaikki tähänastiset optiset hiiret ovat aina osoittautuneet käyttökelvottomiksi lasipöydällä tai peilin päällä.
Tietokonekaupat ovat pullollaan matkakäyttöön tarkoitettuja usb-hiiriä
Speedlink on tuonut kauppojen hyllylle pienen hiiren, joka on pakko esitellä pian, sillä sen myyntiaika jää luultavasti kovin lyhyeksi.