Kuulokkeiden asentoa voidaan säätää ripustuskohdan nivelestä. Myös tekstiilipäällysteisen sangan pituutta voidaan säätää.
Kuulokkeissa on usb-liitäntä. Koska niissä on oma äänikorttinsa, niitä voidaan käyttää myös sellaisten tietokoneiden kanssa, joissa ei ole surround-äänikorttia. Hallintaohjelma löytyi asentamisen jälkeen Ohjauspaneelista, mutta ohjelma ei suostunut käynnistymään. Äänenvoimakkuutta ja etu- ja takakaiuttimien välistä suhdetta pystyi kuitenkin säätämään ohjausyksiköstä eli kuulokkeiden johtoon sijoitetusta mötikästä.
Kun kuunnellaan stereomusiikkia, vain etukaiuttimien ja äänenvoimakkuuden säätimet ovat käytössä. Esimerkiksi subwooferin ääntä ei voi säätää basson voimistamiseksi. Ohjausyksikköön olisi voinut lisäksi laittaa myös selkeän merkinnän siitä, milloin säätimet ovat neutraalissa asennossa. Aitoa surroundääntä kuunneltaessa ääneen tulee hyvin syvyyttä ja tilan tuntua. Kuulee selvästi, kun sen lähde sijaitsee takana. Vaikutelma ei kuitenkaan yllä lähellekään esimerkiksi kotiteatterin tilaääntä.
Äänikuvassa painottuu basso. Stereoääni on muuten tarkkaa mutta bassoalue ei. Frekvessiongelmat saavat äänen kuulostamaan siltä, kuin se kuuluisi tyynyn läpi. Peleihin ja raskaan musiikin kuunteluun nämä sopivat, mutta klassinen musiikki kannattaa unohtaa.
Lue lisää testejä ja uutisia KotiMikrosta
Tilaa lehti tästä
[emediate]
[emediate]
[emediate]
• Järjestelmä: 5.1 surround
• Liitäntä: Usb
• Mikrofoni: On
Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärä sääasema hälyttää ja tuo ennusteet ja kellonajan tietokoneelta.
Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Altec Lansingin pienet kaiuttimet on tarkoitettu parantamaan kannettavan tietokoneen äänentoistoa.
Altec Lansing InMotion Max -pöytäkaiutinjärjestelmä tukee kaikkia Ipodeja, joissa on telakkaliitin.
Creativen tuoreen mp3-kuulokemallin nimi, Aurvana Air, vihjaa keveyteen ja ilmavuuteen. Kumpikin nappikuulokkeista on kiinnitetty omaan korvan taakse työnnettävään sankaan, joka auttaa kuuloketta pysymään korvan edessä paikoillaan.
Häiriöääniä poistavien kuulokkeiden idea on se, että kuuntelija pääsee ikään kuin sulkeutumaan äänieristettyyn tilaan. Creativen aktiivista häiriönpoistoa käyttävät kuulokkeet ovat kookkaat mutta niitä on silti mukava käyttää.
Cd-levyt ovat pikku hiljaa siirtymässä vanhentuneiden medioiden kastiin, ja niiden tilalle tulevat suoratoistopalvelut sekä kotiverkon kautta toistettavat musiikkitiedostot.
Sandbergin tuotteet tunnetaan eräänlaisina elektronisina kääntöveitsinä. Niiden avulla pc:hen voidaan yhdistää jos jonkinlaisia laitteita. Yrityksen uusin tuote ei suinkaan kalpene entisten rinnalla.