Logitech Z523

Kaiuttimien yhdistäminen äänilähteeseen tavallisella 3,5 millimetrin jakkiliitännällä laajentaa niiden käyttömahdollisuuksia: ratkaisun ansiosta ääntä voidaan hakea niin mp3-soittimesta kuin tietokoneestakin.

Hinta:

580,00 eur
Tarkista hinnat

Meidän luokituksemme:

Lukijoiden luokitus:

 

Toisaalta sillä on myös kääntöpuolensa, sillä äänen laatu riippuu suoraan esimerkiksi kannettavan tietokoneen äänikortista. Tästä syystä se on harvoin hyvä. Testissä yritettiin välttää epäkohta käyttämällä laadukasta äänikorttia.

Äänikorttikikkailusta ei kuitenkaan ollut kovin paljon apua, sillä Logitechin Z523-kaiutinjärjestelmän bassovahvistin eli subwoofer hallitsi äänikuvaa liikaa. Sen tasoa oli vaikeaa säätää niin, että se ei olisi tukahduttanut muita ääniä alleen tai häipynyt kokonaan kuuluvista.

Korkeat äänet olivat ohuita. Diskanttivoittoisissa kappaleissa ne särisivät epämiellyttävästi.

Kun äänenvoimakkuus on kohtalainen, kaiuttimien ääni kelpaa tavalliseen tietokonekäyttöön muttei juuri muuhun. Hyvää Z523:ssä on se, että toisessa sivukaiuttimessa on kuulokelähtö sekä aux-tulo, joten mp3-soitin voidaan liitää kaiutinsarjaan suoraan eikä välittäjäksi tarvita tietokonetta.

Fakta

• Liitäntätyyppi: 3,5 mm rca
• Liitännät: Kuuloke ja 3 x rca
sisään
• Sivukaiuttimien mitat:
19,6 x 8,6 x 13,2 cm
• Subwooferin mitat:
25,4 x 22,9 x 24,1 cm

  • Jakkiliitäntä

  • Liitäntäpaikat

  • Kehnot diskanttiäänet

  • Liian hallitseva basso

  • Jakkiliitäntä

Ulkoiset linkit
Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

Kotimikro
Luetuinta
Pc-kaiuttimet bassolieriöllä

Pc-kaiuttimet bassolieriöllä

Kannettavassa tietokoneessa tai näytössä kiinteänä olevien kaiuttimien aikaansaama sointi riittää Windowsin perusäänimaailman toistamiseen. Musiikissa, peleissä ja elokuvan äänissä yhdysrakenteisten kaiuttimien ääni jää varsin ohueksi.

Lue lisää

Kuusta kajahtaa kaamea ääni

Kuusta kajahtaa kaamea ääni

Luna 2 -kaiutinjärjestelmä koostuu kahdesta erikoisen mallisesta kaiuttimesta. 1,7-kiloiset pyöreät laitteet pysyvät hyvin paikallaan.

Lue lisää

Possunpunaista korville

Possunpunaista korville

Mistään tuotteesta ei tule katu-uskottavaa vain räikeän pinkillä värillä ja tatuointia etäisesti muistuttavilla kuvioilla

Lue lisää

Uusimpia
Creative HN-900

Creative HN-900

Häiriöääniä poistavien kuulokkeiden idea on se, että kuuntelija pääsee ikään kuin sulkeutumaan ääni­eristettyyn tilaan. Creativen aktiivista häiriönpoistoa käyttävät kuulokkeet ovat kookkaat mutta niitä on silti mukava käyttää.

Lue lisää

Näyttävä tyylisoitin

Näyttävä tyylisoitin

Cd-levyt ovat pikku hiljaa siirtymässä vanhentuneiden medioiden kastiin, ja niiden tilalle tulevat suoratoistopalvelut sekä kotiverkon kautta toistettavat musiikkitiedostot.

Lue lisää

Yhdistä kännykkä stereoihin

Yhdistä kännykkä stereoihin

Sandbergin tuotteet tunnetaan eräänlaisina elektronisina kääntöveitsinä. Niiden avulla pc:hen voidaan yhdistää jos jonkinlaisia laitteita. Yrityksen uusin tuote ei suinkaan kalpene entisten rinnalla.

Lue lisää