Koska LG:n PS8000:n tapauksessa on kuitenkin kyse peräti 50-tuumaisesta täysteräväpiirto-tv:stä (full hd), laitetta ei kannata sivuuttaa siihen tarkemmin tutustumatta.
PS8000 näyttää ja tuntuu laadukkaalta. Jopa sen kaukosäädin on monipuolinen kapistus. Siinä on miellyttävän suuret painikkeet, ja niillä saa suoraan käyttöön monia valikoiden vakioasetuksia, joita on luotu esimerkiksi elokuville, tietokoneen toiminnoille ja peleille. Koska toimintoja ei tarvitse etsiä esiin valikoista, niitä tulee käytettyä useammin. Liitäntävaihtoehdot täyttävät kaikki odotukset. Laitteessa on neljä hdmi-tuloa ja jopa bluetooth-liitäntä, jolla tv:hen voi yhdistää langattomat kuulokkeet. Usb-liitännän kautta voi toistaa divx- ja hd-divx-elokuvia.
PS8000:n ääni on hyvä ja kirkas, sillä laitteessa on yhdysrakenteiset niin sanotut sähköstaattiset kaiuttimet. Niissä käytetty tekniikka on tavallista kalliimpaa, mutta sen avulla kaiuttimista voidaan tehdä ohuempia.
Kuvan esiasetukset ovat erinomaiset, mutta asetuksiin pystyy tarvittaessa itsekin vaikuttamaan. Huomionarvoista olivat erityisesti hyville plasmanäytöille ominaiset voimakkaat ja upeat värit. Uutuustelevisiossa on myös sähköä säästävä tunnistin, joka säätää kuvan huoneen valaistuksen ja värityksen mukaan.
Vaikkei kuvassa ole samaa kiiltoa kuin parhaissa nestekidenäytöissä, se on miellyttävän rauhallinen. Jotain laadusta kertoo sekin, että malli on saanut arvostetun THX-hyväksynnän.
• Näytön tyyppi: Plasma
• Tarkkuus: 1920 x 1080p
• Kirkkaus: 1500 cd/m2
• Digiviritin: Dvb-t, mpeg4
• Liitännät: 4 x hdmi (3 takana,
1 sivulla), usb, bluetooth,
komponentti ym.
• Paino: 38,3 kg
• Mitat (jalan kanssa):
122,9 x 83,6 x 30,9 cm
• Muuta: Automaattinen
virransäästö
Osallistu KotiMikron kilpailuihin ja voita hienoja tuotepalkintoja. Valitse alla oleva linkki ja katso, mitä kilpailuja on parhaillaan käynnissä.
Tätä Philipsin näyttöä voidaan käyttää sekä pc-näyttönä että televisiona.
Harva pitää 1700 euron televisiota halpana: samaan hintaan saa jo nimittäin kaksi aivan käyttökelpoista taulutelevisiota.
Aiemmin lähinnä yritysasiakkaita kosiskellut japanilainen näytönvalmistaja Nec on nyt kiinnittänyt huomionsa myös kuluttajiin ja tuonut myyntiin useita niin toimisto- kuin kotikäyttöönkin sopivia näyttölaitteita.
Tätä Philipsin näyttöä voidaan käyttää sekä pc-näyttönä että televisiona.
Aiemmin lähinnä yritysasiakkaita kosiskellut japanilainen näytönvalmistaja Nec on nyt kiinnittänyt huomionsa myös kuluttajiin ja tuonut myyntiin useita niin toimisto- kuin kotikäyttöönkin sopivia näyttölaitteita.
Jos Asusin uusi litteä näyttö MS246 laitetaan tavallisen lcd-näytön viereen, jälkimmäinen vaikuttaa lähinnä perinteiseltä kuvaputkinäytöltä.