epson printer

Kolme säästövinkkiä tulostajalle

Tulostinmuste on tolkuttoman kallista, joten mustepatruunoiden eliniän kasvattaminen tuo selvää säästöä. Tässä on kolme yksinkertaista keinoa, joilla parannat patruunoiden hyötysuhdetta.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Tulosta säännöllisesti Tulosta sivu tai kaksi esimerkiksi kerran kahdessa viikossa, jos tulostin muuten on käyttämättä. Tulostin puhdistaa mustesuuttimet, jos tulostin on ollut pitkään käyttämättä, ja laite tekee puhdistukseen arvokkaalla musteella.

Yksikin sivu riittää, jos siinä on mustan lisäksi muita värejä. Säännöllinen tulostaminen säästää mustetta, jota muuten kuluisi suutinten puhdistukseen.

Käytä sopivaa fonttia Tulostusfontti vaikuttaa siihen, kuinka pitkään patruunoista riittää mustetta. Mustetta säästäviä erikoisfontteja on saatavana, kuten tämä ekofontti, mutta myös perusfonteista löytyy mustepihejä vaihtoehtoja.

Garamond ja Times New Roman ovat piheimmästä päästä, kun taas esimerkiksi Verdana ja Tahoma latkivat ahneesti mustetta.

Tulosta vain valitut sivut Koko asiakirjaa ei kannata tulostaa, jos tarvitaan vain tietty sivu tai sivualue. Älä käytä tekstinkäsittelyohjelman tulostuksen pikavalintaa, vaan avaa tulostusikkuna, jossa voit valita tulostettavat sivut. Näin säästät musteen lisäksi paperia.

Lataa artikkeli ja lue monitoimilaitteiden vertailu