Intel i7

Testaa suorittimesi nopeus

Tietokoneen suorittimella on suuri merkitys tietokoneen suorituskyvylle. Tee oman suorittimesi mallinimellä testi ja katso, kuinka suoritin pärjää vertailussa.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Tee suoritintesti

Kirjoita tietokoneesi suorittimen mallinimi kenttään ja valitse Suoritin-pisteet. Testi antaa luvun väliltä 500–20 000 - suurin on paras.

Kirjoita suorittimen mallinimi, kuten esimerkiksi i5-4200u tai N2840

PassMarkin vertailu kertoo, kuinka oma suorittimesi pärjää verrattuna kymmeneen yleisimpään suoritinmalliin. 

Tietokoneiden suorituskykyä ei aina ole helppo vertailla mainoskuvien perusteella. Muistin määrä ja kiintolevyn kapasiteetti ovat suhteellisen helppoja vertailukohtia, mutta sitten tuleekin jo hankalampi paikka, kun vastassa on suorittimen mallinimi, kuten 4500U, i5-4200u tai A10 Quad Core. Suorittimen nimen perusteella ei vielä voi tehdä kovin suuria vertailuja tai päätelmiä tehoista, sillä vaihtoehtoja on lukuisia. Tästä johtuen myös kahdella muuten samanlaisella tietokoneella saattaa olla eri hintalaput, joissa on eroa satasia. Toisaalta tarjolla voi olla kaksi samanhintaista tietokonetta, joissa toisessa on tehokkaampi suoritin.

Koodin teki Vertikal

Ehkä sinua kiinnostaa...