Windows 8

Windows 8:n tuki päättyi

Windows 8:n tietoturvapäivitykset päättyivät - lue, millä 8-kone nyt pidetään turvallisena.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Microsoftin kolmen vuoden ikäinen käyttöjärjestelmä Windows 8 on tullut tiensä päähän, sillä tämän päivän jälkeen siihen ei enää tule päivityksiä. Windows 8 -version käyttäjien onkin syytä päivittää järjestelmänsä joko Windows 8.1:een tai Windows 10:een.

Windows 10:een ei kuitenkaan ole pakko siirtyä, sillä Windows 8.1 -järjestelmän tuki jatkuu edelleen, joten riittää kun päivittää 8-versionsa 8.1:een.

Siitä lähtien, kun Windows 8 ilmestyi 26. lokakuuta 2012, käyttäjät arvostelivat uutta järjestelmää, joka mullisti Windows-alustan melko täydellisesti. Syynä oli se, että Windows 8 oli suunnattu erityisesti mobiililaitteille ja käyttö perinteisellä tietokoneella oli siksi monelle hankalaa.

Windows 8:n näkyvin uudistus oli Metro, koko ruudun aloitusnäyttö, jonka lisäksi käyttäjiä hämmensi Käynnistä-valikon puuttuminen. Vaikka Windows 8 sai pian parannetun seuraajan Windows 8.1 -versiosta, palasi Käynnistä-valikko varsinaisesti vasta Windows 10:n aloitusvalikon myötä.

Kaikki kasin käyttäjät eivät välttämättä ole päivittäneet järjestelmäänsä. Uudempi 8.1-versio löytyy Windows Storesta. 8.1-versiosta voi päivittää Windows 10 -järjestelmään maksutta 29. heinäkuuta 2016 saakka.

12.1. klo 15.28: Juttua on täydennetty tarkennuksella, että Windows 8.1 -järjestelmän tuki jatkuu.

Ehkä sinua kiinnostaa...