Windows 10 startmenu

Windows 10 saamassa laajan päivityksen

Windows 10 saa laajan kaksiosaisen päivityksen, jonka ensimmäinen osa ilmestyy heinäkuussa. Luvassa on useita parannuksia ja uudistuksia.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Windows 10 on yleistynyt nopeasti ja se on kautta aikain suosituin Windows-versio. Microsoftin mukaan Windows 10 on asennettu yli 300 miljoonaan aktiivisessa käytössä olevaan tietokoneeseen. Niille on heinäkuussa tulossa ensimmäinen suuri ohjelmistopäivitys, joka tähän asti on käytetty Redstone-nimeä.

Windows 10 -ohjelmistopäivitys - Redstone Päivitys tulee kahdessa osassa, joista ensimmäinen osa on siis luvassa heinäkuun lopulla. Ennakkotietojen perusteella Redstone 1 tarjoaa paljon uudistuksia ja parannuksia, joita Insider-esiversion käyttäjät ovat jo päässeet testaamaan.

Päivityksen myötä päästään toivottavasti vihdoinkin tekemään tuttavuutta ääniohjatun Cortana-hakukoneen kanssa. Muita odotettavia parannuksia ovat Edgeen tulevat laajennukset.

Windowsin mobiilipuolen huippu-uudistuksen, Continuumin, tyyppinen ominaisuus avaa mahdollisuuden käyttää sovelluksia niin, että samalla sovelluksella voi jatkaa työskentelyä toisella laitteella.

Vuosipäivityksen myötä Windows 10:n oma virustorjuntaohjelma Windows Defender toimii yhdessä käyttäjän asentaman virustorjuntaohjelman kanssa sen sijaan, että se siirtyisi pois käytöstä käyttäjän ohjelman tieltä.

Parannuksia käyttöliittymään Microsoftin mukaan myös Resurssienhallintaan tulee uusia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi mahdollisuus luoda välilehtiä Resurssienhallinta-ikkunaan. Tiedossa ei vielä ole, tuleeko tämä toiminto ensimmäiseen Redstone-päivitykseen vai onko se mukana vasta jälkimmäisessä osassa, joka on ilmoitettu julkaistavaksi vuoden 2017 aikana.

Lue lisää päivityksestä

> Windows Defender toimii virustorjuntaohjelmasi kanssa

> Lue lisää Edgen laajennuksista

> Lue lisää Windows 10 -järjestelmään tulevista emojeista

> Lue lisää Windows 10 -järjestelmästä

Ehkä sinua kiinnostaa...