3d-kuva on päivän sana. Kuluttajalle on tarjolla kolmiulotteista esitystekniikkaa tukevia taulutelevisioita, kannettavia tietokoneita ja nyt myös videokameroita.
Leffatykki.com on ensimmäisenä elokuva-alan sivustona mukana tukemassa suomalaista Iron Sky -elokuvaa.
Tehokkaasta zoomista tunnettu Canonin Powershot-sarja on täydentynyt Powershot SX30 IS -mallilla
Sonyn vaihto-objektiivisten kameroiden Alpha-perhe on kasvanut uusilla pienikokoisilla A55- ja A33-malleilla.
Vielä ehtii mukaan Kingstonin järjestämään syysaiheiseen valokuvauskilpailuun.
Tähän asti on ollut vaikea löytää laadukasta ja monipuolista kameraa, jossa on vaihdettavat objektiivit, ja joka olisi kooltaan kompaktikameran luokkaa.
Samsung on tuonut kevään aikana myyntiin kolme uutta digitaalista videokameraa.
Uuden Pentax X90 -digikameran 26-kertaisella optisella zoomilla pääsee erittäin lähelle etäämmälläkin olevaa kuvauskohdetta. Tehokas yhdysrakenteinen zoom ei kuitenkaan lyö mitään ennätyksiä, sillä Olympuksen aiemmin julkaisemassa ...
Western Digitalin mediastreamer eli suoratoistin on pieni eikä kovin äänekäs. Kun se on yhdistetty taulutelevisioon hdmi-johdolla, sen kautta voidaan siirtää verkosta videoita ja valokuvia ja musiikkia.
Olympus on esitellyt uuden kovapintaisen kameransa, Olympus µ Tough 3000:n. Valmistajan mukaan 12 megapikselin kamera on vesitiivis 3 metriin asti, kestää pudotuksen 1,5 metrin korkeudelta sekä 10 asteen pakkasen.
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
ViewSonic VX1962wm on 19-tuumainen laajakuvanäyttö, jonka tarkkuus on 1680x1050 pikseliä.
Microsoft on esitellyt täysin uuden standardin nettikameroille. Kannettavaan tietokoneeseen liitettävä LifeCam Cinema -nettikamera on maailman ensimmäinen kuluttajille tarkoitettu ratkaisu, jossa on laajakuvavideoinnin mahdollistava sisäänrakennettu 720 pikselin sensori.
Onnistuneen valokuvan ottaminen vaatii yleensä, että kuvaaja löytää mielenkiintoisen kohteen, osaa tarkentaa siihen ja painaa laukaisinta.
3d-kuva on päivän sana. Kuluttajalle on tarjolla kolmiulotteista esitystekniikkaa tukevia taulutelevisioita, kannettavia tietokoneita ja nyt myös videokameroita.
Leffatykki.com on ensimmäisenä elokuva-alan sivustona mukana tukemassa suomalaista Iron Sky -elokuvaa.
Tehokkaasta zoomista tunnettu Canonin Powershot-sarja on täydentynyt Powershot SX30 IS -mallilla