kklogo

Tee oma leffa tai dokkari

Suositun Kaikki kuvaa -sivuston materiaalia on laajennettu kolmella uudella elokuvan muodolla: dokumentilla, musiikkivideolla ja harrastevideolla.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014
kaikkikuvaa2014

Harrastevideotutoriaalissa näyttelijät Emilia Tuovila ja Panu Tuomikko. Kuva: Arttu Haglund

Nuorille ja lapsenmielisille elokuvantekijöille suunnatun Kaikki kuvaa -sivuston videotutoriaalit opastavat oman elokuvan tekemisessä alusta loppuun. Kansainvälisesti ainutlaatuinen elokuvantekosivusto aloitti taipaleensa keskittymällä perinteiseen näytelmäelokuvaan. Audiovisuaalisen ilmaisun kirjoon mahtuu kuitenkin paljon muutakin, ja nyt materiaalia on laajennettu kolmella uudella elokuvan muodolla: dokumenttielokuva, musiikkivideo ja harrastevideo.

Dokumenttitutoriaalissa mukana ylhäältä vasemmalta Mika Keltto, Emilia Tuovila, Leevi Vesanen. Alhaalta vasemmalta: Dora Tuominen, Kiia Eskola, Ida Mykkänen, Panu Tuomikko ja Antti Pelttari. Kuva: Heini Mäntylä.

Uuden materiaalin julkaisun yhteydessä 13.1.2014 käynnistyi alle 16-vuotiaille tarkoitettu Kaikki kuvaa -kilpailu, johon voi osallistua tekemällä fiktio- tai dokumenttielokuvan, musavideon tai harrastevideon helmikuun loppuun mennessä. Lisäksi hieman vanhemmille, 13–17 -vuotiaille, on tarjolla yhteistyössä Syöpäjärjestöjen kanssa järjestettävä Nolot nuuskatarinat -kategoria, johon etsitään lyhyitä nuuskanvastaisia videoita. Viimevuotiseen kilpailuun osallistui lähes sata elokuvaa ympäri Suomen ja finalistit keräsivät yli 60 000 katsojaa Katsomo-palvelussa.

Suomen parhaat nuoret elokuvantekijät palkitaan tuotepalkinnoin sekä erilaisin elokuvantekoelämyksin; esimerkiksi musavideokisan ykköset pääsevät tekemään Suomen ensimmäisen the Voice Kids -voittajan Mollyn uuden musiikkivideon. Kilpailun tuomaristossa on Mollyn lisäksi Ella ja kaverit -elokuvasarjan lapsinäyttelijöitä sekä elokuva-alan ammattilaisia.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja tuotantoyhtiö Amazementin toteuttama sivusto tarjoaa mahdollisuuden elokuvantekoon myös syrjäseuduilla, jossa nuorille ei ole tarjolla ohjattua opetusta. Nuoret pystyvät tekemään elokuvia sivuston avulla täysin itsenäisesti, sillä elokuvantekoon tarvittava tekniikka mahtuu nykyään taskuun. Kuten sivuston avulla viime vuonna oman elokuvansa tehnyt kymmenvuotias Toni sanoo: ”Kannattaa kokeilla tehdä elokuvaa. Se on aika monimutkaista, mutta helppoa.” Samanikäinen Ville on samaa mieltä: ”Niin - sen ymmärtää sitten kun on tajunnut sen.”

Ehkä sinua kiinnostaa...