Takaosaa hallitsee näyttö. Tilaa on jäänyt vain neljälle painikkeelle. Lisäksi kolme painiketta on sijoitettu kameran päälle. Asetus- ja säätövaihtoehtoja on vähän, ja pienet painikkeet vaikuttavat heikkolaatuisilta.
Iso näyttö toimii hyvin ja sen kuva näkyy selkeästi kirkkaassakin auringonpaisteessa. Heti ensimmäistä kuvaa otettaessaan käyttäjä huomaa kuitenkin yhden kameran suurista heikkouksista: hitauden. Kun kuva on otettu, kuluu kaksi sekuntia ennen kuin se ilmaantuu näytölle. Tänä aikana käytössä ei ole etsintä, johon voisi hakea seuraavan kohteen.
Kuvat ovat laadukkaita, vaikka valaistus voi joskus mennä erikoisemmissa toiminnoissa hieman pieleen. Esimerkiksi panoraamatoiminto on loistava, mutta yhdistetyssä kuvassa värit ovat usein mitäänsanomattomat.
Zoomiobjektiivi toimii nopeasti ja zoomausnopeus hidastuu sopivasti, kun tallennetaan videota. Enimmäiszoomauksellakaan värit eivät vääristy, vaikka terävyys alkaakin kärsiä. Keinotekoinen terävöitys näyttää joten kuten pystyvän kompensoimaan optiikan heikkouksia. Videokuvan maksimitarkkuus on 1280 x 720 pikseliä, joten se ei ole täysteräväpiirtokuvaa.
Lopputulos on useimmiten silti hyvä. Videokuvissa keinotekoinen terävöitys meni kuitenkin välillä jotenkin pieleen, sillä valkoiset kohteet saivat mustan reunuksen, jota ei todellisuudessa ollut.
Koska kameran painikkeet ovat pieniä, käytettävyyttä ei voi juuri kehua. Vaikka kamera kuittaa painallukset piippaamalla, mekaaninen laatu on heikko ja toimintojen esiin kaivaminen liian vaivalloista. Puutteiden vuoksi kameran arvosana jää välttäväksi.
Tarkkuus: 16,2 megapikseliä
Zoomi: 25–250 mm (10x)
Näytön koko: 3 tuumaa
Nopeus: 1 kuva sekunnissa
Video: 1280 x 720 pikseliä (HD)
Akku: 910 mAh
Mitat: 10,2 x 5,8 x 2,9 cm
Paino: 164 grammaa
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Geotagging eli geotäggäys on tullut valokuvaukseen jäädäkseen.
Olympuksen Pen E-P1 muistuttaa ulkoisesti 1950- tai 1960-luvun kameraa. Se on melko iso ja painava, ja objektiivia joutuu zoomatessa kiertämään käsin.
Nikon Coolpix AW100 on yhdistetty digitaalinen video- ja valokuvakamera, joka kestää rankkojakin olosuhteista. Se sietää kymmenen astetta pakkasta, sukelluksen kymmenen metrin syvyyteen ja pudotuksen puolestatoista metristä.
Melko suuresta objektiivista ja kymmenkertaisesta optisesta zoomista huolimatta tällä kertaa testattu Sonyn kamera on melko pienikokoinen.
Laajakulmalinssin ja peräti 14-kertaisen zoomin ansiosta Nikon Coolpix S8200 -kamera tarjoaa vaihtoehdon suurille järjestelmäkameroille. Nikonin kamera on kompakti ja vankkarakenteinen, minkä huomaa myös runsaan 200 gramman painosta – kameran painon tuntee taskussa.