Se myös tarkentaa automaattisesti ja osaa muuntaa videon mp4-muotoon. Se on muotoiltu niin, että sen voi sekä laittaa pöydälle että ripustaa näytön reunalle. Lisäksi kamerassa on suojus, joka estää linssiä pölyyntymästä, kun kameraa ei käytetä.
Kamera sinänsä on helppo asentaa, sillä se vain yhdistetään pc:n usb-liitäntään, mutta mukana toimitettava ohjelmisto hangoitteli vastaan, ja kamera saatiin lähettämään kuvaa tietokoneeseen vasta toisella yrityksellä.
Laiteohjaimen lisäksi ohjelmisto sisältää QuLives-ohjelman, jonka avulla kamera toimii yhdessä Gmailin kanssa. Ohjelma vaatii itselleen melko laajoja oikeuksia. Se esimerkiksi kysyy Gmailin käyttäjätunnusta ja salasanaa, mikä tuntuu arveluttavalta. Muuten se toimii niin kuin pitääkin, ja sillä voi esimerkiksi lähettää videotiedoston sähköpostin liitteenä.
Maksimitarkkuus on 1440 x 1080 pikseliä, mutta se toimii paremmin (1280 x 720 pisteen tarkkuudella, jolloin kuvasta saa myös laajemman. Kuva on hyvää, mutta värit jäävät usein haaleiksi. Vaikkei automaattitarkennus ole yhtä hyvä kuin isoissa kameroissa, se tarkentaa jopa kymmenen sentin päähän.
L2-mallia ei toistaiseksi myydä Suomessa, joten hankinta tietää seikkailua nettikaupoissa.
• Maksimitarkkuus:
1440 x 1080 pikseliä
• Tarkennus: 10 cm – ääretön
• Aukko: F/2.0
• Polttoväli: 28 mm
• Mitat: 7,1 x 3,0 x 2,5 cm
• Paino: 50 grammaa
Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.
Geotagging eli geotäggäys on tullut valokuvaukseen jäädäkseen.
Olympuksen Pen E-P1 muistuttaa ulkoisesti 1950- tai 1960-luvun kameraa. Se on melko iso ja painava, ja objektiivia joutuu zoomatessa kiertämään käsin.
Nikon Coolpix AW100 on yhdistetty digitaalinen video- ja valokuvakamera, joka kestää rankkojakin olosuhteista. Se sietää kymmenen astetta pakkasta, sukelluksen kymmenen metrin syvyyteen ja pudotuksen puolestatoista metristä.
Melko suuresta objektiivista ja kymmenkertaisesta optisesta zoomista huolimatta tällä kertaa testattu Sonyn kamera on melko pienikokoinen.
Laajakulmalinssin ja peräti 14-kertaisen zoomin ansiosta Nikon Coolpix S8200 -kamera tarjoaa vaihtoehdon suurille järjestelmäkameroille. Nikonin kamera on kompakti ja vankkarakenteinen, minkä huomaa myös runsaan 200 gramman painosta – kameran painon tuntee taskussa.