Finlandshopping

Tieto lisää turvaa nettiostoksilla

Verkko-ostaminen on vaivatonta, mutta se vaatii kuluttajalta myös valppautta ja osaamista. Joulukuun alussa käynnistyneellä Tieto lisää turvaa -kampanjalla kiinnitetään huomiota seikkoihin, joista verkko-ostajan tulisi olla selvillä ennen ostamista. Kampanjan taustalla on joukko suomalaisia valvontaviranomaisia.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kampanjan iskulauseena on Tässä kaupungissa ei ole seriffiä. Lause viittaa siihen, että nettikauppa voi pahimmillaan olla melkoinen villi länsi, jossa kukaan ei valvo tuotteiden turvallisuutta ja turvaa kuluttajan oikeuksia. Ostajalle voi tulla yllätyksenä, ettei suomalainen kuluttajansuoja yllä kaikkialle ja etteivät suomalaiset valvontaviranomaiset voi puuttua muiden kuin suomalaisten nettikauppojen tuotteisiin ja suomenkielisten verkkokauppojen markkinointiin ja sopimusehtoihin.

Tyypillisessä verkkokauppahuijauksessa asiakas ei saa tilaamaansa ja etukäteen maksamaansa tuotetta eikä saa myyjään enää yhteyttä.

Pahimmillaan verkkokaupasta voi löytyä tuote, joka on Suomessa ja EU:n alueella poistettu myynnistä hengenvaarallisena. Aidon tuotteen sijasta paketista voi paljastua erilaisia tuoteväärennöksiä. Tuote saattaa verkossa näyttää samalta kuin kivijalkakaupan tuote, mutta valmistaja onkin tarkoittanut kyseisen tuote-erän eri markkinoille, jolloin tuote ei välttämättä sovellu esimerkiksi Suomen sääolosuhteisiin tai verkkojännitteeseen. Jos tuote ei täytä turvallisuusvaatimuksia ja kauppa toimii viranomaisten ulottumattomissa, mahdollisen vahingon sattuessa vastuun kantaa kuluttaja itse.

Kampanjassa annetaan kuluttajille käytännön vinkkejä verkko-ostamiseen ja neuvoja, miten vastuullisen kaupan ja luotettavan tuotteen voi verkossa tunnistaa.

Kampanjan pääyhteiskumppaneita ovat Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV), Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi), Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea), Säteilyturvakeskus (STUK), Tulli sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), ja sen tukijana on myös Kaupan liitto.

Ehkä sinua kiinnostaa...