saloweather

On se ilmoja pidellyt

Yksityisten ylläpitämät sääasemat antavat paikallisesti tarkkaa tietoa. Salolainen Henrik Röblom harrastaa sään seurantaa oman sääasemansa kautta.

perjantai 3. elokuuta 2012 teksti Jukka Sundholm
Henrik Röblomin sääasema on ollut toiminnassa vuodesta 2006. Erilaisia tunnistimia ja muun muassa ukkostutkan ja nettikameran käsittävän järjestelmän tuottamaa tietoa käsittelee Weather Display-ohjelma, josta säätiedot siirtyvät edelleen verkkoon.

Kuluttajille suunnattuja sääpalveluita on lukuisia ja ne kaikki muistuttavat hyvin pitkälle toisiaan. Saman säätiedon saa useasta lähteestä, ehkä vain hieman eri tavoin painotettuna tai pureskeltuna. Tärkein raakadatan tuottaja on säähavaintoasemien verkkoa ja säätutkia operoiva Ilmatieteen laitos. Säähavainnoista muokataan ennusteita ja palveluita loppukäyttäjille. Nämä palvelut jaetaan median kautta.

Suurta yleisöä kiinnostaa se, miten saa helpoiten käyttöön tarkimman säätiedon. Kovinkaan yksiselitteistä ratkaisua ei asiaan kuitenkaan ole. Tietokoneen selaimeen saatava säätieto on monesti niukkaa. Ilmaiseen sääpalveluun tarjotaan vain osa tiedosta.

Salolainen Henrik Röblom harrastaa sään seurantaa oman sääasemansa kautta.

"Parhaimmat ovat Forecan perusnäkymät sekä Uudenmaan osalta FMI:n Testbed. Forecan tutkat päivittyvät 15 minuutin välein ja Testbed 5 minuutin välein, mutta molemmissa on jonkin asteista viivettä eli tieto ei ole täysin reaaliajassa. Tätä parempia ei ole saatavilla ilmaiseksi", sanoo Röblom.

Perussääpalvelusta on vielä matkaa pro-tason sääsovellukseen. Sellaisessa näet olisi mukana koordinaattipisteeseen laskettavat ennusteet sateelle ja lämpötilalle, säähavainnot lähimmältä äskettäin raportoineelta asemalta, lyhyt ennuste muutaman tunnin eteenpäin, satelliittikartta ja sadekartta. Maksamalla saa selvästi paikallisemman ennusteen kuin ilmaisesta nettiversiosta. Jos esimerkiksi ennustetaan Rovaniemelle jonkin tyypin säätä, se ei kerro vielä mitään, sillä paikalliset erot ovat isolla alueella suuria.

Hieman vaivaa näkemällä saa paikallista ja tarkkaa säähavaintotietoa.

"Yksityisellä puolella löytyy sääasemia ja ukkostutkia, joista osa päivittää tietonsa nettiin parhaimmillaan 10 sekunnin välein", lisää Röblom.

Ehkä sinua kiinnostaa...