palautuspainike

Nettikaupan asiakas maksaa palautuksen

Kysely: Yli puolet verkkokauppiaista aikoo siirtää palautuskustannuksia asiakkaiden maksettaviksi.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

MyCashflow'n toteuttamassa kyselyssä yli 60 prosenttia vastaajista aikoo siirtää verkkokauppansa palautuskustannuksia asiakkaiden maksettaviksi. Verkkokauppaohjelmistoja tarjoavan MyCashflow’n asiakkaille suunnattu kysely antaa pientä osviittaa siitä, mihin suuntaan nettikauppa kehittyy viikko sitten voimaan tulleen uuden verkkokauppalain ohjaamana.

Tulos on yllättävä, sillä aiemmin on oletettu, että kaupat tarjoaisivat jatkossakin ilmaiset palautukset asiakkailleen markkinointi- ja myynninedistämismielessä.

Lakimuutos perustuu EU-direktiiviin, jonka tarkoitus on yhtenäistää kuluttajansuojaa EU-alueen sisällä. Uudistettu laki mahdollistaa verkkokaupoista tilattujen tuotteiden palautuskustannusten maksattamisen kuluttajalla, mikäli kuluttajaa on tiedotettu riittävän kattavasti ennen tilauksen tekoa. Käytäntö on tuttu monista eurooppalaisista verkkokaupoista, mutta laajenee uuden lain myötä nyt myös Suomeen. Suomen kuluttajansuojasta tuttu 14 päivän peruutusaika laajenee puolestaan koko EU-alueelle, jossa on yleisesti käytetty peruutusaikana 7 vuorokautta.

Suurista kaupoista muun muassa Verkokauppa.com ja Gigantti ovat jo aikaisemmin ilmoittaneet jatkavansa käytäntöään, jossa palautus on asiakkaalle maksutonta.

Monelle pienemmälle verkkokaupalle suuri palautusprosentti voi tulla yllätyksenä. Esimerkiksi vaatealalla on verkkokauppoja, joiden ostoksista palautetaan puolet. Myös noutamatta jääneiden tilausten palautuskustannukset ovat aikaisemmin aina jääneet kauppiaan maksettaviksi.

"Uudet verkkokaupan pelisäännöt antavat kauppiaalle työkaluja puuttua ikäviin ostokäyttäytymisen malleihin. Samaa tuotetta on aikaisemmin saatettu tilata useammasta kaupasta yhtä aikaa. Nopeimmin saapunut tilaus on haettu ja loput paketit jätetty noutamatta. Jatkossa pelkkä tavaran noutamatta jättäminen ei enää riitä tilauksen peruuttamiseen", toteaa MyCashflow-verkkokauppapalvelun markkinointipäällikkö Pekka Juntunen.

Vastaajia MyCashflow'n kyselyssä oli noin 100. Kysely toteutettiin verkkokauppalain muutoksista kertovan blogiartikkelin yhteydessä MyCashflow'n asiakkaille.

Ehkä sinua kiinnostaa...