Internet

Ensimmäinen nettisivu juhli 25-vuotissyntymäpäiviään

Ensimmäinen www-sivusto täytti neljännesvuosisadan ja on edelleen verkossa.

tiistai 9. elokuuta 2016

Nykyinen verkkosivujen myriadista koostuva internet on saavuttanut 25 vuoden iän. Ensimmäisen www-sivun julkaisi 6. elokuuta 1991 fyysikko Tim Berners-Lee, jonka työpaikkana oli tuolloin Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cern.

Tuota päivää ennen internet koostui erillisistä suljetuista tietokannoista, joiden käyttö oli erittäin hankalaa.

Hyperlinkki sen teki Tim Berners-Leen tavoitteena oli saada tietokannat yhdistettyä hypertekstin linkkien kautta.

Netin ensimmäinen sivusto oli varsin karun näköinen ilman kuvitusta oleva projektikatsaus, joka esitteli WWW:n eli World Wide Webin ideaa.

Samalla se kuitenkin jo osoitti toimivan sivuston rakenteen, jossa selkeästi erottuvat hyperlinkit viittaavat toisiin sisältöihin.

Vapaaseen käyttöön Aluksi Cernin omassa käytössä ollut www-tekniikka olisi voitu kaupallistaa, mutta tutkimuskeskuksen muun aineiston tavoin www annettiin julkiseen käyttöön.

Näin nettisivujen rakenne levisi kaikkialle ja kasvoi seuraavien kahden vuosikymmenen aikana valtavasti jo senkin takia, että ihmiset pystyivät rakentamaan omia kotisivujaan, eikä www:stä ole koskaan tarvinnut maksa mitään lisenssimaksuja.

Maailman ensimmäinen nettisivu on täällä.

Ehkä sinua kiinnostaa...